Tämän elokuvan syntymän aikoihin Prince oli funkahtavan pop-rockin itseoikeutettu yksinvaltias. Hän ei ollut pelkästään rocktähti: hän oli se tyyppi, joka ajoi siinä leffassa purppuralla prätkällä, purppura röyhelöpaita päällään ja piti jalassaan ihan hervottomia korkokenkiä. Kun hänen faninsa saivat tietää, että hän ei ole pelkästään pääosassa uudessa elokuvassa, vaan hän myös ohjaa kyseisen elokuvan, koko fanikunta odotti jatko-osaa Purple Rainille kuin – hehhee – kuuta nousevaa. Elokuva valmistui ja se julkaistiin vuonna 1986 jonkun tason ennakko-odotusten saattelemana. Mitäs sitten kävikään? Eipä tullut Purple Rain kakkosta, joo. Sen sijaan tuli taloudellinen floppi, viisi Kultaista vadelmaa ja niiden ansiosta jonkinlainen kulttimaine. No, ei se mitään! Onhan siinä sentään Princen musiikki myös pääosassa? Onhan? Tuota noin… Ei.
Niin, Under the Cherry Moon kertoo Nizzassa asustavasta gigolosta nimeltään Christopher Tracy, joka kaverinsa Trickyn kanssa huijaa ranskalaisia rikkaita naisia petiin heidän kanssaan. Sitten kuvioihin saapuu nuori ja kaunis perijätär Mary, joka on syntymäpäivänään saamassa käyttöön 50 miljoonan dollarin rahaston. Perushuijauskeikka ei kuitenkaan onnistu, sillä kumpikin miehistä alkaa tuntea vetoa nuorta neitoa kohtaan. Ystävyys joutuu täten kovalle koetukselle.
Princen debyyttiohjaus ei vaikuta alkuun ollenkaan huonolta. Mustavalkoinen elokuva alkaa päähenkilömme soittaessa pianoa tyylikkäässä baarissa, jossa hän iskee silmänsä valkoisiin pukeutuneeseen kauniiseen naishenkilöön. Ensimmäisten muutaman minuutin aikana tunnelma on peräti melko elegantti, kunnes pääosakaksikko alkaa rupatella keskenään. Silloin rysähdetään alamäkeä kohti ja komeasti. Tracy ja Tricky ovat äärimmäisen ärsyttäviä henkilöitä, mutta eri tavoilla. Princen esittämä Tracy on henkilönä pahvinen, loisiva, suorastaan vastenmielinen gigolo, ja elokuva tekee hänestä jotain suurempaa kuin mitä hän oikeasti on. Jerome Bentonin esittämä Tricky taas on kuin rasittava, huonoja vitsejä heittävä pikkupoika, joka luulee olevansa todella älykäs, muttei oikein tiedä mistään mitään. Yhdessä he luovat velikultakaksikon, joka ei herätä minkäänlaisia sympatioita ja joka heittää sellaista sisäpiirivitsiä, ettei mitään rajaa. Muutama kohta elokuvassa on tosin jo niin typerä, että kyllä niistä jotain naurunhörähdystä syntyy.
Käsikirjoituksen ongelmat eivät rajoitu pääkaksikon ärsyttävyyteen, koska elokuvan juoni kulkee niin perinteisiä kaavoja, ettei se jaksa edes olla vaivaannuttava. Elokuvan romanttinen puoli ei paria aikamoisen hienosti tehtyä kohtausta lukuun ottamatta tee vaikutusta, eikä toimintaa ole juurikaan. Kaikkein suurin ongelma käsikirjoituksessa on se, että Tracyn ja Trickyn hölmöilyjä lukuun ottamatta touhussa ei ole mitään huumoria tai ainakaan toimivaa sellaista, mikäli huumoria on. Näytteleminen ei sekään ole millään tasolla onnistunutta: Prince on oma itsensä mutta ilman särmää, Jerome Benton jää yrityksestä huolimatta vaisuksi ja huonolla tavalla korniksi ja Kristin Scott Thomas on aivan hukassa perijätär Marynä. Onneksi hänen uransa lähti tästä ylöspäin, mutta silti – hänen harmikseen – hänen ensimmäinen merkittävä elokuvaroolinsa oli tässä elokuvassa.
Under the Cherry Moonin parhaat puolet ovat sen teknisellä puolella. Princen ansiota tämä ei kuitenkaan ole, vaan hänen huippukokeneen kuvausryhmänsä. Kamerakulmat ovat kekseliäitä ja niitä hyödynnetään joissain kohtauksissa todella upeasti. Etenkin lähikuvat – vaikka Princeä tietenkin nuolevatkin – ovat mainiota työtä. Musiikki on myös hyvää ja parhaimmillaan funkin prinssin uran parasta, mutta varsinaisia musiikkipätkiä tältä elokuvalta on turha odottaa. Yhtä kappaletta ja lopputekstien musiikkivideota lukuun ottamatta kaikki musiikki on taustamusiikkia, mikä on ehkä ymmärrettävää, mutta taiteellisena ratkaisuna se on tylsä ja elokuvan heikkouksia alleviivaava. Myös se ihmetyttää, miksi elokuva on kuvattu mustavalkoisena. Ehkä se on päätähtemme kunnianosoitus 1950-60-luvun eurooppalaiselle elokuvalle, mutta se on melkoisen turha tekninen valinta, hienosta visuaalisen puolen työstä huolimatta.
Prince yritti luoda Under the Cherry Moonista vaikuttavan, ikään kuin ajattoman tarinan ystävyydestä, kunnianhimosta ja rakkaudesta. Samalla hän myös otti riskin, joka ei todellakaan kannattanut. Onhan The Purple Onen debyyttiohjauksessa ja toisessa iskussa kohti suurempaa valovoimaa tiettyjä hienouksia, mutta ei niin yllättävästi tässä tapauksessa käsikirjoituksen ja näyttelemisen päästämät aivopierut vievät pidemmän korren. Princen kolmesta korkean profiilin elokuvasta tämä on se, joka uppoaa keskiväliin ja jää fanikuriositeetiksi. Ei siis täysi katastrofi, mutta ei tällä tähtiäkään luoda.
