Vanhojen slasher-klassikoiden uudelleenfilmatisoimisesta on muodostunut yksi 2000-luvun suurimmista kauhuelokuvabuumeista yhdessä kidutus- ja pelielokuvien kanssa. Yksi ensimmäisistä slasher-remakeista oli vuonna 2003 ilmestynyt Texasin moottorisahamurhat, joka on remake samannimisestä vuonna -74 ilmestyneestä klassikosta. TCM-remaken jälkeen uudelleenfilmatisoinnin ovat saaneet niin Halloween, Maissilapset, The Hills Have Eyes kuin Perjantai 13. päiväkin. Uuden vuosikymmenen alussa vuoronsa sai myös remake Wes Cravenin klassikosta Painajainen Elm Streetillä. Uuden painajaisen tuottajana toimii niin ikään TCM ja Friday the 13th -remaket tuottanut Michael Bay.
Elokuvan juoni etenee samalla tavalla kuin vuonna 1984 valmistuuneen alkuperäisteoksenkin. High Schoolia käyvä Nancy (Rooney Mara) ystävineen näkee outoja unia. Näillä unilla on yksi yhteinen piirre; jokaisen nuoren unissa heiluu palovammoista kärsivä sekopää, jolla on raidallinen villapaita, ruskea hattu ja hanska, jossa on kynsien paikalla veitsenterät, Freddy Krueger. Nancyn ystävät kuolevat yksi kerrallaan oudosti nukkuessaan ja arvata saattaa, kenen ansiota nämä oudot kuolemantapaukset ovat. Nancy ja Quentin (Kyle Gallner) joutuvat kahdestaan passittamaan Freddyn takaisin sinne, mistä tämä on tullutkin; Helvettiin. On myös mainittava, että Nancyn sukunimi on vaihdettu Thompsonista Holdbrookiksi.
A Nightmare On Elm Street muokkaa Freddyn ja Nancyn sekä tämän ystävien menneisyyttä ja luo näille siteen toisiinsa. Tämä uudistus ei välttämättä ole tarpeellinen, sillä Wes Cravenin kirjoittama tarina on juuri täydellinen ja toimii jokaisella osa-alueella.
Elokuvalle lisäpisteitä tuo se, että sen visuaalinen puoli on hyvin hoidettu, kaikki yksityiskohdat ovat hyvin toteutettuja. Tehdasalueet ja pannuhuoneet ovat hyvin lavastettuja ja kameratyöskentely ja värimaailma ovat vallan mainiota. Hyvät kuvakulmat on saatu luotua siten, että kamerat on aseteltu oikeisiin paikkoihin, ja mikä tärkeintä; kohtauksissa, joissa pitäisi yrittää pysytellä kärryillä ei kameraa heiluteta edestakaisin. Punaista ja harmaata yhdistävän värimaailman luomisessa on myös onnistuttu vallan mainiosti, nämä värisävyt ovat uskollisia alkuperäiselle elokuvalle. Punaisena hohtavat putket pannuhuoneessa olivat mukana jo alkuperäisessäkin.
Freddyn rooliin valittu Jackie Earle Haley ei omaa samanlaista karismaa kuin se aito ja oikea Freddy Krueger, eli Robert Englund. Freddyn vitsit eivät jaksa juurikaan naurattaa, vaikka ne eivät ole huonoimmasta päästä. Ehkä osasyyllinen tähän on se, ettei Freddyn uusi näyttelijä ole kovinkaan koominen henkilö.
Elokuvan muissa näyttelijöissä ei juurikaan ole moitittavaa, sillä he hoitavat hommansa vallan mainiosti. Varsinkin Nancyä ja Quentenia esittävät nuoret, jotka onnistuvat näyttelemään sopivan uskottavasti ja syvällisesti. Tosin Nancya näyttelevä Rooney Mara ei yllä samalla tasolle kuin alkuperäisenä Nancyna nähty Heather Langenkamp.
A Nightmare On Elm Street on kauhuelokuva, joka ei onnistu säikyttämään, pelottamaan saatika naurattamaan. Jokainen näistä elementeistä on tärkeä Painajainen Elm Streetillä -elokuville, sillä Freddy suunniteltiin alunperin varsin koomiseksi kauhuhahmoksi.
Kyseinen leffa on aivan tarpeeton, sillä se ei tuo juurikaan mitään uutta tähän loppuun saakka järsittyyn tarinaan, kohtaukset ovat pääosin samoja sekä tarina on se sama vanha ja käytetty. Todella toivon, ettei kukaan taliaivo saa päähänsä tehdä jatko-osaa tälle remakelle, koska jatko-osa pahentaisi tilannetta vieläkin enemmän. Tosin olen täysin varma, että seuraavan parin vuoden aikana teattereihin saapuu A Nightmare on Elm Street 2.
