Pankki (2001) on aussitrilleri, joka sijoittuu (yllättäenkin!) pankkiirien häijyyn maailmaan. Asialla on vähän tuntemattomampi dude, Robert Connolly, mutta eipä se tunnettavuus ole ennenkään merkannut mitään. Harmi, että tämä Pankki ei vaikuta niin lupaavalta, että sinne isoja säästöjä tohtisi tallettaa.
TSH-trilogian Faramirina paremmin tunnettu David Wenham taiteilee pääosan supermatemaatikkona tasapaksusti, mutta toinen aussitähti Anthony Lapaglia on onnistuneen niljakas ilmestys sovinistisena pankkiiriherrana ([I]”I’m like God, with a better suit.”[/I]). Muuten näyttelijäpuolella onkin hiljaisempaa.
Connolly on selvästikin yrittänyt käsikirjoituksessaan panostaa ylläreihin ja pankkien julmuuden alleviivaamiseen, mutta ei onnistu tavoitteessaan. Katsoessa tulee oikeasti olo, että kuinkahan tyhmänä Connolly perusleffailijaa pitää, kun jokainen pankin paha tekonen on alleviivattu – ei vain kerran – vaan monta monituista kertaa. Ettei vain menisi ohi, että pankki kusettaa Sua Aina. Siis Aina.
Ok, voittoahan se pankkikin tavoittelee, mutta tällainen “pankki on kaiken tuskan lähde” –teema menee pakostakin överiksi. Kun vielä Connolly on oivasti poiminut wikipediatason viittauksia kaaosteoriaan ja lätkäissyt kehityskäyriä trillerin kyytipojiksi oikein kunnolla, niin meinaapa ihan ahdistaa. Vaan ei siinä mielessä, mitä trillerin pitäisi.
Täytyy myöntää, että Pankin muutama käänne yllättää. Käänteet eivät kuitenkaan tee väsähtäneestä ilmapiiristä nautittavaa tai Wenhamin kireydestä tilanteeseen sopivaa. Päälle on vielä liimailtu trillerinpoikaseen “tarvittavaa” pahvinohutta rakkaustarinaa. Niinpä kokonaisuus on kuin puolivattuuntuneen pankkivirkailijan suoma hymy viisi minuuttia ennen sulkemista saapuneelle ja liikaa puhuvalle mummolle. Väkinäinen, etten jopa sanoisi. Keskivertainen leffaelämys silti.
