Synkkä, kaunis, pelottava ja upea. Pan’s Labyrinth on kaikkea tätä ja vielä enemmän. Halusin nähdä elokuvan jo teatterissa, mutta se jäi joten katsoin sen kotisohvalta.
Heti alussa, kun Ofelia astuu autosta ulos ja näkee hyönteisen, hypätään jo keijukaisten maailmaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään helinä-keijujen paratiisi, vaan karuakin karumpi pikkutytön fantasiamaailma, joka hönkii pahuutta.
Ofelian päästessä sadistisen sotilasisänsä luo Espanjan sisällis-sodan aikaiseen “tukikohtaan”, löytää hän labyrintin ja labyrintistä maailman, jonka vain pikkutyttö voi löytää. Sammalten ja juurien peittämä fauni kertoo Ofelialle kolmesta tehtävästä, jotka suorittamalla hänen ei tarvitsisi elää enää sodan runtelkemassa Espanjassa. Ofelia saa kulla myös olevansa prinsessa.
Elokuvaa ei voi kuvailla yhdellä genrellä, vaan siihen sisältyy niin draamaa kuin fantasiaakin. Sitä vaan seuraa miten fantastisen hieno joka ikinen hetki on. Kauheiden otusten, ja painajaismaisen ympäristön keskellä kuuluu kaunis musiikki, joka tuo tarinan synkkyydelle vastapainoa. Elokuva tuo esille niin sodan traagisuuden, kuin Ofelian fantasiamaailmankin. Pan’s Labyrinth vie mukanaan ja pitää kiinni loppuun saakka.
Eräs parhaista elokuvista, mitä koskaan olen nähnyt. Kyllä harmittaa, kun ei tullut lähdettyä elokuviin
