Mitä tapahtuu, kun loistavassa Nuijassa ja tosinuijassa vaikuttanut James B. Rogers tarttuu ohjausdebyytissään SNL-käsikirjoittaja Gaulken & kumppaneiden tekstiin ja Farrelly-veljekset vain istuskelevat tuottajajan paikalla? Ennen Ei voi olla totta – leffaa olisin väittänyt, että tulos ei voi olla kovin surkea, mutta niinpä vain on. Kyseessä on yksi heikoimpia ja säälittävimpiä komediayrityksiä.
Joskus on kiva nauraa astetta heikommille vitseille, mutta kyllä siinäkin jokin alaraja menee. Käsi lehmän perseessä kulkeva jätkä ei vastaa monenkaan huumorin täyttymystä, mutta silti se on tämän leffan muka huimimpia hetkiä. Voi voi. Ai niin joo, onhan tässä myös tomppeli blondi, joka leikkaa hassuja kampauksia.
Heather Graham on joskus ollut lupaava Hollywoodtähti. Viimeistään tämä leffa osoittaa sen, että näin ei ainakaan enää ole: Graham on kuin puuhalko toisen puuhalon (Chris Klein) seurassa. Nätti tyttö Haether on toki, mutta ei onnistu millään osa-alueella, eikä kässsärikään paljoa saumoja siihen anna.
Pääosa leffan kulusta pohditaan onko kahden rakastavaisen suhde sukurutsausta vai ei. Loput mietitään, olisiko vihdoin sen vitsin aika. Naurupaikkoja taisi olla peräti kaksi: siis porukalla katsottuna!
Ei voi olla totta aiheuttaa katsojasssaan nimensä mukaisen reaktion: ei voi olla totta että tällaista ylijäämävitsien täyttämää soopaa tehdään! Kyseessä on alapäähuumorin alimmalta – sekä huonoiten ja tylsimmin – toteuttava filmi. Itkeäkö vai haukotella, siinäpä vasta kysymys.
