Professori Hopper (Andrew Wilson) menee tutkimaan luolaa. Pari päivää myöhemmin Taylor (Reiley McClendon) ja pari muutakin opiskelijaa menee etsimään professoria paikasta missä hän viimeksi oli. Sen löytäminen on helppoa ja jäljisyä päätellen hän meni luolaan missä tuntuu olevan jonkinlainen rajapinta. Sen ylityksen jälkeen asiat alkavat olla aika eriskummallisia valon alkaessa vilkkua ja Furbyn (Max Wright) tullessa heitä etsimään odotettuaan päiviä. Aika on melkoisen vinksahtaneessa tilassa ja etsintäryhmä ei ole ensimmäisenä saapunut paikalle eivätkä kaikki ajan myötä saapuneet ole ystävällisiä.
Mark Dennis käsikirjoittaa ja ohjausapua antaa Ben Foster leffassa joka koskettaa eksistentialistista kauhua. Harvoin voi kukaan yhtä dramaattisesti huomata olevansa ajastaan jäljessä ja ulkopuolella he ovat selvittämättömiä katoamisia ja lopulta puuttuvia renkaita evoluutioketjussa. Lähtökohta lupaa hyvin perustavaa kauhua ja teknistä toteutustakaan ei voi moittia. Suuremmaksi ongelmaksi kuitenkin muodostuu leffan loppuratkaisu joka lyhyesti sanoen on tarpeeton, joskin ei-täysin-tyhjästä ilmestyvä [I]deus ex machina[/I] joka kaiken lisäksi vielä jättää elokuvan dramaattiset käänteet huomioimatta. Sellainen pikapikaa kokoon kursittu ratkaisu ei oikein toimi, mutta onneksi mukana on pieniä oivalluksia ajallisesti vinksahtaneen luolan vaikutuksista, sillä esi-isien lisäksi voidaan tavata heitä joiden esi-isiä me olemme.
Näyttelijät ovat leffan käsikirjoitukseen verrattuna toissijaisessa asemassa, sillä Andrew Wilson ei ole mikään karismaattinen tutkija eikä muitakaan rooleja voi erityisemmin kehua tai moittia. Max Wright kuitenkin ansaitsee pisteet olemalla täysin kontrolloidusti ja johdonmukaisesti ärsyttävä nuorempi sisarus joka ei ole pelkästään sitä. Luolamiehet näyttävät autenttisilta ja vaikuttavat jopa sellaisilta ollen yhtä peloissaan kuin myöhemmät sukupolvet ja ovat ilmiselvästi ihmisen alkumuotoja ja samaten tulevaisuuden jättiläinen (Jocelyn Kay) on yhtä tunnistettavissa samasta aineesta tehdyksi.
Eksistentialista kauhua lähtökohdassa ja loppuratkaisu on harmillisen draamaton. Sellainen ei koskaan miellytä Allekirjoittanutta joka suuresti nautti tekijöiden pienistä oivalluksista.
