Nuori Lucie karkaa pois hämäränoloiselta tehdasalueelta. Hän päätyy hoitolaitokseen, jossa hänen sulkeutuneita kokemuksiaan ja traumojaan ei pääse ketään selvittämään ja ainoa tukipilari on Anna. 15 vuoden jälkeen kostoretkelle lähtevä Lucie saa mukaansa Annan, joka omanlaatuisessa hämmennyksessään ja ihastuksessaan seuraa ja tukee Lucieta hänen toimissaan. Lucie joutuu kamppailemaan varhaisnuoruutensa demonien kanssa ja lopulta Anna joutuu kohtaamaan nämä kauhut silmästä silmään.
Marttyyrit-elokuva on kovin mielipiteitä jakava kuten monet muutkin torture porn-genren alle kategorisoituvat elokuvat. Marttyyrit jatkaa New French Extremity-liikkeen mukaisesti eksplisiittisen väkivallan näyttämistä, mikä ei ole kaikessa graafisuudessaan hirveän miellyttävää. Elokuvaa katsoessa tuntuukin, että leffan itsetarkoitus on näyttää väkivaltaista ja groteskia kuvastoa mahdollisimman paljon. Epämiellyttävän kuvaston näyttäminen ja runsaan väkivallan näyttäminen onkin yksi keino vaikuttaa katsojaan ja saada tämän tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi, mutta samalla saada katsoja osaksi elokuvan henkilöiden tunnemaailmaa.
Joidenkin arvioiden mukaan New French Extremity-liikkeen elokuvat nostavat pintaan käsittelemättömiä traumoja Ranskan historiassa. Toisen maailmansodan aikaiset natsien kidutukset sekä saksalaisten sotilaiden kanssa makaneitten naisten häpäiseminen heijastuu elokuvasta naisiin kohdistuvalla misogynisella väkivallalla ja lähes Mengelen-tyylisillä ruumiillisilla ihmiskokeilla. Väkivalta siis herättää pintaan historian havinaa ja tuntemuksia ja pyrkii affektiivisesti vaikuttamaan katsojaan.
Lucien hahmo voidaan nähdä myös henkisen hyvinvoinnin ja masennuksen manifestaationa. Traumoja ei osata käsitellä eikä myöskään uskoa ulkopuolisten näkökulmasta. Kukaan ei usko eikä kukaan pysty asettumaan hänen asemaansa. Vaikka hallusinaatiot eivät olekaan todellisia sinänsä, ne ovat todellisia Lucien mielessä. Tähän Anna on ainoa, joka tarjoaa ymmärrystä ja tukea, mutta lopullinen empatia ei kuitenkaan aktualisoidu vaan hukkuu brutaalin väkivallan kuvaston alle ymmärryksen puutteeseen.
Marttyyrit-elokuva ei ole myöskään perinteinen kostoelokuva. Alussa tapahtuvat vääryydet kyllä kostetaan, mutta Annalle tehtävät toimenpiteet jäävät vailla oikeuden toteutumista. Sinällään lohduttomalta vaikuttava loppukerronta tarjoaakin toisen vaihtoehdon kostoelokuvan normaaliin narratiiviin: sankari ei nousekaan tuhkasta kuin Feeniks-lintu vaan katoaa tuulen mukana ilmoihin.
Elokuvan käsinkosketeltavan eksplisiittisen väkivallan alle kätkeytyy moniakin ulottuvuuksia, joita ns. normaali katsoja ei välttämättä kykene etsimään taistellessaan väkivaltaisen kuvaston kanssa. Mielenterveyden ongelmien, historiallisten kansallisten kokemusten ja moraalisten dilemmojen teemat nousevat lähemmällä tarkastelulla pinnalle. Voiko koettua brutaalia väkivaltaa välittää valkokankaalta katsojalle jos brutaali väkivaltaa ei näytetä?
