Stalin kuoli 1953. Asiaa ei tuolloin kovin paljoa selitetty, monesti kun on kuullut tapahtuman mainittavan, todetaan vain, että näin kävi. Eihän Stalin voinut kuolla, hän oli ikuinen isä aurinkoinen, joka terästä tarkoittavalla pelkästään nimellään sai Wehrmachtin pysähtymään Moskovan porteilla. Niin kuitenkin kävi ja Death of Stalin elokuva avaa tilanteen jälkeistä hankaluutta, absurdiutta ja käsittämättömyyttä poliittisen satiirin muodossa. Venäläisten aina yllättävän korkealla suosiossa mitattu Stalin sai aikaan myös sen, että elokuva kiellettiin Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Kirgisiassa. Satiiria pidetään vaikeimpana viihteen, tai ainakin huumorin lajina. Ohjaaja Armando Iannucci saa tasapainoteltua sen toimivuuden kanssa elokuvassa. Iannucci on ohjannut ja tehnyt paljon juuri satiiria Brittein saarilla ja ehkä vain tällainen konkari lajissa uskaltaa ottaa näinkin vaikean aiheen käsittelyyn. Vieläpä onnistuneesti
Elokuvan alku on farssin mitassa, kun konserttisalin esityksen aikana Josef itse soittaa valvomoon ja haluaa nauhoituksen illan esityksestä. Ongelma tulee siitä kun selviää ettei esitystä nauhoitettu. Sitä seuraava tapahtumaketju on hupaisaa seurattavaa, kun yksi ainoa komento voi vaikuttaa niin moneen sen käydessä toteen. Ja lopulta nauhoitus saadaan toimitettua. Tätä seuraava Stalinin äkillinen sairaskohtaus ja kuolema saa politbyroon sisäpiirissä aikaan kuohuntaa. Lavrenti Berija (Simon Ruseel Beale), Nikita Hruštšov (Steve Buscemi), Vjatšeslav Molotov (Michael Palin), Georgi Malenkov (Jeffrey Tambor) tavoittelevat valtaa ja järjestystä. Heidän pitäisi järjestää Stalinin hautajaisia, mutta ongelmana on, että he eivät voi luottaa toisiinsa. Valtion johtaminen on sivuseikka, kun saatavilla on juuri vapautunut pääsihteerin paikka. Hahmojen dynamiikka toimii hyvin ja erityisesti Buschemi tekee hienon roolin nöyränä, mutta päättäväisenä ”Nickyna”. Lisäkiitoksen ansaitsee myös sopivan röyhkeää ja voimakasta George Zukovia näyttelevä, Lucius Malfoynakin tunnettu Jason Isaacs.
Kohtaukset ja niiden rytmittäminen on sujuvaa ja yksikään ei tunnu turhalta, vaan vähitellen Kremlinin piirit alkavat aueta. Yhden ihmisen henki on halpaa tässä sirkuksessa ja moni varsin rohkeakin aihe saa käsittelyä seksuaalisuudesta massamurhiin. Kuvaavin kohtaus on, kun Stalinille ei löydy sopivaa lääkäriä, koska kaikki on joko tapettu tai lähetetty Siperiaan. Välillä tuntui rivokkuuden yltyvän ylimitoitetuksi, mutta huumori tasapainottaa kaikkia käsiteltyjä kauheita asioita.
Death of Stalin oli vuoden yllättäjä, josta alun perin kuulin vain kohun muodossa. Hienoa oli huomata, että se oli vielä näinkin hyvä elokuva. Nautin erityisesti poliittisen valtapelin mallintamisesta satiirisella tavalla, jossa samalla tuotiin vakavia teemojakin esille. Varsin vähän käsitelty aihe totalitaristisen valtion sisäinen valtapeli saa tässä ansioituneesti huomiota. Ajatuksen tasolla aihe ei toimisi kovin hyvin draama, vaan Neuvostoliiton johtaminen tuolloin oli niin käsittämätöntä, että vain ironia voi sitä selittää.
