Romanialaisen Cristian Mungiun ohjaama elokuva 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää säväytti kuvauksellaan sosialistimaan arkipäivästä. Se on kertomus, jossa lähtökohtana on nuorten opiskelijaneitosten pyrkimys keskeyttää toisen raskaus, mutta sen myötä avautuu myös näkymiä romanialaisen yhteiskunnan muihin puoliin: hyvinvoivaan älymystöön, tarkkailuvaltioon, korruptioon jne.
Yli vuorten kertoo tarinan myöhemmiltä ajoilta. Sosialismi on luhistunut, Romania könyää jaloilleen eurooppalaisena maana. Lastenkodissa ystävystyneet Alina ja Voichita ovat tehneet elämässään erilaiset valinnat. Alina on työssä Saksassa kun taas Voichita on ryhtynyt nunnaksi romanialaiseen luostariin. Luostaria johtavat munkki ja vanhempi nunna, joita Voichita kutsuu taatoksi ja maammoksi. Hän on löytänyt itselleen hengellisen kodin, aikaisemmin lastenkodissa hän oli turvautunut Alinaan, joka oli karateharrastajana puolustanut häntä kiusaajia vastaan. Alina on lähtenyt yksin vieraaseen maahan eikä ole löytänyt ketään ihmistä jakamaan elämää kanssaan. Katkeamispisteessä elävä Alina on päättänyt hakea Voichitan luokseen Saksaan, jossa he voisivat yhdessä tehdä työtä tarjoilijoina laivalla.
Elokuvassa Alinan ja Voichitan suunnitelmien kehittymistä seurataan todentuntuisella tarkkuudella. Muitten ihmisten vaikutus heidän elämäänsä kuvataan täysin uskottavasti. Nuorten naisten päätökset eivät ole yksin heidän omissa käsissään, eikä heidän keskinäinen tahtonsakaan noin vain kohtaa. Seurauksena on paitsi henkien taisto, myös lopulta hengellinen taisto paholaisen karkottamiseksi.
Kuva Romaniasta täydentyy tässä elokuvassa. Sosialismin kaikottua maassa vallitsee vapaus. Se tarkoittaa myös vapautta perustaa luostari ja harjoittaa siellä uskontoa. Vaurautta uusi eurooppalaisuus ei ole tuonut mukanaan. Luostari on köyhä ja muistuttaa lähinnä luostarin lavasteita, lähiseudun sairaala on tikaten täynnä potilaita, asfaltti hajoaa kaupunkiliikenteen alla. Mutta yhteiskunnan rakenteet toimivat kuitenkin. Sairaalan lääkärit hoitavat hommansa, vaikka moitteen sijaakin toki löytyy. Poliisilaitos tekee työnsä, vanhasta järjestelmästä peruna on perinpohjainen kiinnostus ihmisten yksityisasioihin ja halu ohjailla.
Universaalisti kiinnostava on kuvaus ihmisen tahdonvastaisesta hoidosta, joka tässä tapauksessa resurssien puutteen vuoksi kanavoituu luostarin tehtäväksi. Unesta herätetty nuori mies nostetaan tekemään päätöstä, jonka oikeuttamana ryhdytään kohtalokkaisiin toimiin. Miten vähän hoitavalla taholla onkaan aikaa ja mahdollisuuksia paneutua hoidettavan ihmisen elämän todellisiin ongelmiin, jotka elokuvan katsojalle tarjotaan selkeästi nähtäviksi. Tämä on todellisuutta ympäri maailmaa: henkisistä ongelmista kärsivää ihmistä tarkastellaan usein enemmän hänen aiheuttamansa häiriön kautta kuin yksilönä, joka on ajautunut elämässään sietämättömään tilanteeseen. Ratkaisua etsitään ihmisen hillitsemisestä, jolloin ongelmat haudataan kärsivän sielun syvyyksiin.
