Vuonna 2002 ilmestynyt espanjalaisfilmi Maanantain auringossa on jäänyt täällä Suomessa ikävän vähälle huomiolle. Tämä leffa on elämänmakuinen kertomus työttömyydestä, eikä se ikävästä aiheesta huolimatta sorru hirveään masennuksessa kieriskelyyn. Surumielisestä tunnelmasta huolimatta pohjalla on optimistinen vire. Päähenkilöinä toimivat entiset telakan työntekijät, jotka aikoinaan irtisanottiin. Nyt nämä miehet oleskelevat erään kaverin baarissa, ja useimpien elanto löytyy vaimon kukkarosta. He voivat istua maanantain auringossa, oleskella päiväsaikaan kaduilla ja viettää vapaasti vapaa-aikaa, sillä heillä ei ole kiire minnekään, etenkään töihin. Vaikka elämä on välillä aika kurjaakin, niin nämä miehet eivät murru, sillä heitä tukee vankka ystävyys.
Elämänmakuinen meininki ja arkinen huumori jaksavat kiinnostaa katsojaa. Elokuva on hyvin liikuttava ja kyynel meinaa kutkuttaa useassakin kohtauksessa silmäkulmaa, mutta välillä katsojalla on huulillaan pieni hymy. Fernando León de Aranoan teos toimii ja katsojan mielenkiinto säilyy elokuvan loppuun saakka. Vaikka välillä samoja asioita jankataankin, niin meno ei sorru missään vaiheessa tylsäksi. Ystävyyttä on kuvattu todella kauniisti, että ei tässä voi muuta kuin hattua nostaa.
Elämänmakuisuuden lisäksi toinen elokuvan voimapisteistä on kehut ansaitsevat näyttelijäsuoritukset. Pääosassa oleva Javier Bardem tekee varsin vakuuttavaa työtä elokuvan pääroolissa, elämän kaltoin kohtelemana Santana. Niin hienoa jälkeä tulee, ettei hänestä voi sanoa yhtään pahaa sanaa. Tämän ja viime vuonna valmistuneen eutanasiaa käsittelevän Meri sisälläni –elokuvan perusteella kyseessä on varsin hieno näyttelijä. Luis Tosar vaimonsa työn kautta elantonsa hankkivana Joséna ja Celso Bugallon tulkitsema alkoholiongelmainen Amador ovat myös hienoja roolisuorituksia. Tuskinpa Maanantain auringossa toimisi näin hyvin ilman näitä syviä henkilöhahmoja ja niitä tulkitsevia loistavia näyttelijöitä.
