Mies teki patsaan ja ihastui siihen. Näin voi kiteyttää kreikkalaisen tarun, johon George Bernard Shaw’n Oscar-palkittu näytelmä (Pygmalion, palkittu v. 1938) perustuu. Luulisi tavaran huononevan, kun tämä on kolmas versio aiheesta, mutta ei. Ehkä sen tekee melodinen ja kaunis musiikki, ehkä täydellinen näyttelijäkaarti tai upea lavastus, mutta My Fair Lady -elokuvaa on vaikea inhota.
Stoori menee näin: Audrey Hepburnin esittämä Eliza Doolittle on koulimaton kukkaistyttö, jonka kieltenproffa Henry Higgins (Harrison) saa vedonlyönnin kautta kontolleen. Hänen pitäisi muokata rääväsuusta hienostolady, jotta voittaisi vetonsa. Eliza on pinttyneen poikamiehen ikioma Barbie, jota setä pukee ja riepottaa miten tykkää. Eliza ei kuitenkaan jaksa ikuisesti tätä epäkiitollista pyöritystä ja päättää näyttää klosetin sijainnin proffalleen.
Tanssinumerot on hiottu loppuun asti ja näyttelijät osaavat asiansa, olihan pääosanäyttelijöistä parilla sama rooli aiemmin jo teatterilavalla. DVD:n oheismateriaaleista löytyy näistä lisätietoja runsaasti. Tosin alkuperäisestä 1938 valmistuneesta elokuvasta ei paljoa puhuta, vaikka monet kohtaukset ovat lähes suoraan kopioituja siitä. Paljon muuta infoa antaa koko leffan pituinen kommenttiraita, joka kannattaa kuunnella läpi – vaikka ei itse filkasta välittäisikään. Siitä löytää rutkasti nippelitietoa elokuvanteosta.
