Löysin elokuvan Anttilan loputtomista alelaareista. Elokuva taittui mukaan kantensa perusteella, sillä jokainen sotaleffa on mielestäni katsomisen arvoinen.
American Soldiers (tai Combat Zone, mikä elokuvan kannessa lukee) ei valitettavasti sitä ollut. Elokuva alkaa niin kuin se jatkuu ja niin kuin se lopulta loppuukin : ryhmä amerikkalaissotilaita matkustaa Hummereillaan sinne jonnekin kunnes vihollinen alkaa mekastamaan ja on pysähdyttävä tekemään sotilaan velvollisuus. Harmi vain, että ryhmän kersantti sattuu haavoittumaan ja tarvitsee välitöntä apua. Sotilaat päättävät lähteä paikalliseen sairaalaan pelastaakseen johtajansa.
Elokuvan toteutus on kuin pelistä. Sotilaat saapuvat kentälle, avolava-autollinen huivipäisiä vihollisia ilmestyy jostakin, amerikkalaiset ampuvat kaikki ilman haavoittumisia, ja matka kessun pelastamiseksi voi taas jatkua. Tokihan sotilaiden moraali saattaa kärsiä ja usko saattaa olla koetuksella, mutta kersantin tuskainen, kerta kerralta kliseisemmäksi ja paatoksellisemmaksi kasvava puhe vetää miehet takaisin jaloilleen. Elokuva on muuutenkin täynnä kliseitä ja niiden luettelemisen voi aloittaa jo henkilöhahmoista: kessu on tyypillinen johtaja, joka on valmis tekemään kaikkensa miesten puolesta, yksi miehistä haukkuu ja potkii kuolleita arabeja siihen asti kunnes toinen sotilas pysäyttää hänet. Kliseisin hahmo on luultavasti kuitenkin irakilainen poliisijohtaja, joka auttaa sotilaita osassa elokuvaa. “i must stay here with my men” .
Kliseiden kierrätys jatkuu jokaisessa kohtauksessa itsemurhapommittajasta tarkka-ampujan kautta sotavangin pelastamiseen kidutukselta ja ne pakolliset sodan mielettömyydetkin saadaan kuvattua kansalliskaartin mukaantuomisen kautta.
Henkilöhahmot jäävät kovin ontoiksi ja niiden välisiä ihmissuhteita ei kuvata juuri lainkaan. Tämä ei välttämättä onnistuisikaan kovin hyvin, sillä näyttely on kaikkiaan keskinkertaista eikä kukaan oikein erotu joukosta, ehkä lääkintämiestä lukuunottamatta. Hahmoille on yritetty saada luonnetta, mutta se ei oikein onnistu tai siitä tulee klisee. “Louisiana Two-Stepit” ja muut samankaltaiset olisi voinut jättää pois.
Mutta sotaelokuvissahan hyvin tärkeää on taisteluosuudet, jotka on tässä toteutettu keskinkertaisesti. Tässä elokuvassa toimintaa on paljon, mutta sen olisi voinut toteuttaa paljon paremmin.
Elokuva alkaa töksähtäen ja lopusta jää paha maku suuhun. Sotilaat esitetään elokuvassa sankareina, jotka taistelevat kaiken hyvän puolesta, ja vaikka usko loppuu, on jatkettava hampaat irvessä.
American Soldiers ei kuitenkaan ole täysin surkea. Taistelukohtaukset ja toiminta tukevat elokuvaa hieman ja se on ainoa syy, miksi elokuvan voi katsoa. Tämä elokuva toimii parhaiten kavereiden kanssa: toimintakohtaukset ovat sopivaa aivot narikkaan – viihdettä ja kliseille voi vapaasti nauraa. Kuitenkin yksin katsottunan sormi hakeutuu kaukosäätimen stop – nappulalle nopeammin kuin seuraavassa kohtauksessa mitä suurimmalla todennäköisyydellä paikalle pyyhältävä avolava – autollinen vihollisia, kun “kessu” kertoo vielä yhden, sydäntäsärkevän ja patriotismia tihkuvan puheen.
Ja muuten: usean kohtauksen lopettava fade out – efekti alkaa käydä todella ärsyttäväksi jo muutaman kerran jälkeen.
