Nyrkkitappeluista rahaa tienaava Philo Beddoe (Clint Eastwood) tapaa eräänä päivänä ihastuttavan naisen, Lynn Halsey-Taylorin (Sondra Locke), mutta koska tämä lähtee pois kaupungista, joutuu Philo lähtemään naisen perään. Mukaan lähtevät myös huvittava Clyde-oranki, sekä Philon kaveri Orville (Geoffrey Lewis).
Clint Eastwood teki uransa aikana paljon muistettavia, ja ehkä jopa klassikko maineeseen nousseita teoksia, joihin kuuluu esimerkiksi dollaritrilogian elokuvat, sekä Likaiset Harryt, mutta mies ehti tehdä myös muutaman “ei niin tunnetun” elokuvan. Juuri tähän samaan ryhmään kuuluu Mies San Fernandosta, joka Clintin muihin filmeihin verrattuna on hyvin keskinkertainen, ja ainoastaan kertakatselun arvoinen pätkä. Elokuvassa on paljon potentiaalia (kuten huvittava oranki ja Eastwood pääosassa), mutta se ei osaa hyödyntää sitä riittävän hyvin. Pahimmaksi haittatekijäksi ainakin itse luettelisin ärsyttävän Sandra Locken naispääosassa, joka ei viehätä sitten millään. Vaikka kuinka yrittäisi katsoa elokuvaa välittämättä hänestä, ei siihen vain kerta kaikkiaan pysty. Locken surkea näyttelytyö syö runsaasti elokuvan viehättävyyttä.
Onneksi sentään Clint Eastwoodin ja Clyde-orangin roolisuoritukset tasoittavat tilannetta edes jonkun verran, sillä heillä molemmilla on hieno tyyli näytellä. Varsinkin tuo oranki on koko elokuvan ydin, sekä se jossa kaikki hauskuus piilee. Jopa Eastwood jää tämän kivan elukan varjoon, vaikka hoitaakin hommat rutiininomaisesti. Myös Ruth Gordon on Orvillen nalkuttavana äitinä ihan hyvä, vaikkei roolissa niin loistokas olekaan.
Mies San Fernandosta ei ole loppujen lopuksi niin loistava, mitä se antaa ymmärtää, mutta se on kuitenkin ihan viihdyttävä ja hauska raina, joka ei toimisi lainkaan ilman Clydea. Suuri miinus tulee tosiaan Sandra Lockesta, mutta myös lähes jatkuvasta country-musiikin soimisesta taustalla. Itse kun en kauhea musiikin ystävä ole, enkä tosiaan countryn, niin sen soiminen ottaa ikävästi korvaan. Ja mitä pahinta, muutamissa kohtauksissa nämä minun mielestä huonot jutut ollaan yhdistetty. Sandra Locke soittaa kantrimusiikkia ja laulaa… kamala edes ajatella jälkeenpäin koko asiaa.
James Fargon ohjaus ei mitään erityisen laadukasta ole, mutta osaa mies kuitenkin elokuvansa kohtuullisen hyvin pitää kasassa. Nyrkkitappelukohtauksissa kamera on välillä asetettu häiritsevästi, mutta muuten homma on hanskassa.
Mies San Fernandosta ei lukeudu Eastwoodin uran kohokohtiin, mutta se on siitä huolimatta mukavaa viihdettä, jota ei todellakaan kuulu katsoa naama vakavana. Meininki on rentoa, joka helpottaa todella paljon katsojan asennoitumista. Aina ei jaksa uppoutua elokuvan pariin, jossa joutuu itse pohtimaan, vaan välillä tekee hyvää katsoa tämänkaltaisia toimintakomedioita. Plussat tulevat orangista, Clintistä ja viihdyttävyydestä, kun taas miinukset Lockesta ja country-musasta. Loppupeleissä elokuva ansaitsee kolme ja puoli tähteä.
