Good Will Hunting kuuluu ehdottomasti 90-luvun draamaelokuvien kärkikastiin. Sen käsikirjoituksesta vastasivat Matt Damon ja Ben Affleck, jotka molemmat olivat elokuvan ilmestyessä alle kolmekymppisiä keltanokkia. Sekä Damon, että Affleck ovat Good Will Huntingin jälkeen tehneet loistokkaat urat Hollywoodissa ja jo Good Will Hunting osoitti kaksikon taidot niin käsikirjoittajina kuin näyttelijöinäkin. Huhut tietävät kertoa, että alunperin elokuvan tuottajat olisivat halunneet pääosiin Brad Pittin ja Leonardo DiCaprion, mutta eräs Kevin Smith päätti sekaantua asioihin, jonka jälkeen Damon ja Affleck päätyivät elokuvaan. Kun elokuvassa näyttelevät vielä sellaiset kaverit kuin Robin Williams ja pitkän uran tehnyt Stellan Skarsgård, on elokuva ainakin näyttelijöiden osalta hallussa.
Good Will Hunting seuraa Will Huntingin (Matt Damon) elämää. Parikymppinen nuorimies on köyhistä oloista kotoisin oleva orpo, joka kuluttaa aikaansa hengailemalla kavereidensa kanssa. Sinänsähän tämä ei ole mitenkään erikoista tai lähtökohdiltaan massasta eroavaa draamaa, mutta osoittautuu kuitenkin, että talonmiehenä Massachusettsin teknologian laitoksella toimiva Will onkin matemaattinen nero. Kun professori Gerald Lambeau antaa luennollaan lähes mahdottoman matemaattisen ongelman ratkaistavaksi, muuttuu Willin elämä täysin. Lambeaun esittämä ongelma on yksinkertaisen helppo Willin kaltaiselle nerolle ja seuraavankin tehtävän hän ratkaisee käytävän liitutaululle hetkessä. Nuortamiestä ei kuitenkaan kiinnosta matemaattiset ongelmat, vaan hän mieluummin juopottelee ja tappelee kaveriporukan kanssa. Häkki heiluu, mutta Gerald Lambeau on kuitenkin päättänyt ottaa Willin siipiensä suojaan.
Will ei kuitenkaan ole kovinkaan kiinnostunut häntä odottavasta urasta matemaattisena nerona. Hän mieluummin juo olutta ystäviensä seurassa ja työskentelee rakennustyömaalla parhaan ystävänsä Chuckien (Affleck) kanssa. Lambeau yrittää kaikkensa nuorukaisen kanssa ja useamman terapeutin läpikäytyään turvautuu vanhaan kämppikseensä, Sean Maguireen (Robin Williams), joka päättää auttaa nuorta poikaa.
Good Will Huntingin draama rakentuu Willin ja Seanin väliseen suhteeseen, joka kehittyy massiivisesti elokuvan parituntisen keston aikana. Alkuun ylimielinen ja välinpitämätön Will alkaa vähitellen arvostaa Sean Maguirea ja kaksikon välille syntyy vahva side. Kaksikon suhteessa on niin ylä- kuin alamäkiäkin, jopa hetkittäisiä katkeamispisteitä. Taustatekijöinä draamalle toimivat Lambeaun halu johdattaa Will maineeseen ja kunniaan aikansa suurimpana nerona ja Maguiren halu saada Will avautumaan ja pääsemään yli ongelmistaan.
Good Will Hunting ei ole kuitenkaan pelkästään Willin ja Sean Maguiren draaman ympärille rakentuva kasvutarina, vaan se ottaa nerokkailla dialogeillaan kantaa yhteiskunnan tilaan. Itse elokuvan pääjuoni ottaa kantaa Yhdysvaltain koulupolitiikkaan. Will Huntingin kaltaisella köyhien olojen kasvatilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä yliopistoon opiskelemaan, vaan nämä nuoret on jo syntymästään tuomittu työskentelemään rakennustyömailla ja muilla “blue collar” aloilla. Totuus on se, että on varsin mahdollista, että Yhdysvaltain köyhiltä alueilta voisi löytyä viisaista nuoria, jopa neroja, mutta heidän koulu-uransa päättyvät aivan liian varhain, koska vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa kustantaa opintoja. Suomessa asiat ovat onneksi paremmin, mutta ei ole kauaa aikaa siitäkään, kun vielä Suomessakin oli varsin normaalia, että “työläisen” lapsista tuli myös “työläisiä”. Eikä kyse ollut valinnasta vaan itsestäänselvyydestä – ei kukaan ajatellut maaseudulla 60-luvulla, että “hei lähdenpä tästä opiskelemaan itseni lääkäriksi”, kun pellolla odotti lehmälauma.
Will Huntingin toimet ja ajatusmaailma ovat nekin mielenkiintoisia. Nuorukainen protestoi vahvasti koulutusta ja koulutusjärjestelmää kohtaan; hän ei missään tapauksessa haluaisi yliopistoon opiskelemaan, sillä hän näkee sen turhaksi. Tämä korostuu hienosti kohtauksessa, jossa Will on kavereineen opiskelijaravintolassa ja Will joutuu sanaharkkaan erään opiskelijan kanssa:
Tämä on toisaalta myös varsin totta; melko useasti nuoriso luulee tietävänsä asioista lähes kaiken luettuaan asioista oppikirjoista. Sean Maguire tiivistää asian melko hienosti eräässä kohtauksessa:
“Thought about what you said to me the other day. About my painting. Stayed up half the night thinking about it. Something occurred to me. I fell into a deep, peaceful sleep and haven’t thought about you since. You know what occurred to me? You’re just a kid. You don’t have the faintest idea what you’re talking about.Good Will Huntingin näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Matt Damon vakuuttaa nuorena Will Huntingina, joka kehittyy ja kasvaa ihmisenä elokuvan aikana huimasti. Ben Affleck hoitaa roolinsa hyvin Willin parhaana ystävänä, jonka pohjimmaisena toiveena on se, että Will pääsisi pois köyhyydestä ja rakennustyömailta. Stellan Skarsgård on jälleen hyvä ja tekee varman suorituksen Gerard Lambeauna. Potin varastaa kuitenkin Robin Williams, joka palkittiin suorituksestaan Academy Awardilla. Sean Maguire on potilaastaan välittävä psykologiaa opettava yksinäinen mies. Opettajan uran valinnut Maguire kuitenkin painii myös omien ongelmiensa kanssa, joista suurimpina on elämänsä rakkauden, vaimonsa menettäminen. Vaimon kuolema on todella raskas asia miehelle – jopa niin raskas, että kun Will provosoi asiasta tarpeeksi kauan, nähdään Sean Maguiresta myös toinen, huomattavasti pelottavampi puoli, kun hän käy käsiksi Williin:
“If you ever disrespect my wife again, I will end you. I will fucking end you. You got that, chief?”Good Will Hunting on loistava elokuva. Se sisältää vahvaa draamaa, mutta myös monia kevyempiä kohtauksia, joissa jopa muutamat naurut ovat mahdollisia. Se käsittelee vakavaa aihetta mielenkiintoisesta näkökulmasta. Sen monipuoliset ja moniulotteiset hahmot tarjoavat katsottavaa useammaksi katselukerraksi, sillä on selvää, että toisella katsomiskerralla hahmoista pystyy tulkitsemaan huomattavasti enemmän uusia ja syvällisempiä asioita. Ei todellakaan ole ihme, että Damon ja Affleck pokkasivat Academy Awardin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, sillä niin vakuuttavaa jälkeä Good Will Hunting on.
Elokuvaa voi suositella hyvin mielin kaikille draaman ystäville. Elokuvan tempo on rauhallinen, mutta hahmot ja niiden välinen vuorovaikutus pitävät katsojan otteessaan helposti. Good Will Hunting osoittaa myös hienosti sen, että hyvän draamaelokuvan ei välttämättä tarvitse olla massiivisen pituinen, vaan parituntinen pakkaus toimii aivan yhtä hyvin – jopa paremmin. Good Will Hunting kannattaa ehdottomasti katsoa, sillä se on loistokas draama, joka koskettaa, naurattaa ja mietityttää.