Sallla on yläasteelle siirtynyt tyttö jonka maailmaa sekoittaa hänen entinen opettajansa. Opettaja sattuu olemaan nuorempi mieshenkilö, joka kuitenkin elää omaa maailmaansa avio-ongelmineen ja arkisine, voisko todeta aikuisempine, huolineen.
Pieniä eroja on sympaattinen ja pieni, kotimainen elokuva, jollaisiin törmää valitettavan harvoin. Se johtunee siitä että niin asetelmaltaan kuin aiheeltaankin se vaatii hieman enemmän onnistuakseen. Tässä tapauksessa onnistutaan ja komeasti. Kaikki nojaa vahvasti pääosien varaan joiden seuraaminen on nautittavaa katseltavaa. Erikoismaininnan saa Sallana esiintyvä Vilma Vuorinen, jonka suoritus lähenee mittoja, joita saavutettiin muutama vuosi sitten läntisen naapurimme elokuvassa Fucking åmål, ja se on jo paljon se.
Näyttelijöiden onnistuminen on varmasti myös näyte siitä kuinka ohjaaja Mari Rantasilalla todella on silmää ja taitoa juuri tällaisen aiheen käsittelyssä. Kun todellinen ammattilainen toimii niin jälki on sen mukaista. Rantasilahan yleisölle tutumpi kameran toiselta puolen, josta varmasti hyötyä myös ohjauksessa. Väistämättä tulee mieleen joitain kauheita Ylen produktioita joissa nimenomaan nuorison kohdalla henkilönäytteleminen ja -ohjaus on niin kamalaa katseltavaa, ettei mitään rajaa. Niissä niin monesti nuo harrastajaylioppilasteatterimaneerit säikkäyttävät vähänkään herkkähipiäisemmän katsojan suohon.
Elokuvan lyhyys on sen ainuita haittapuolia. Aihe olisi nimittäin tämän katsojan mielestä kestänyt varmasti puolitoistatuntisenkin -ja kevyesti. Henkilöhahmoihin ja niiden taustoihin olisi kenties voitu rakentaa enemmänkin syvyyttä, taustojen ja eri tapahtumien kautta. Tällöin olis saavutettu reilu kokoillan elokuvan mitat ja saatettu teatteriteitse kansalle jotain sellaista mihin Mäkelät ja Harlinit eivät todistettavasti tähän päivään mennessä ole pystyneet. Pieniä eroja on pieni riemuvoitto jonka kaltaisia onnistumisia katselisi erittäin mielellään lisää.
