Eläinten kanssa puhumaan pystyvä John Dolittle (Murphy) saa tehtävän. Hänen pitää pelastaa läheinen metsä ennen kuin eräs metsäfirma aikoo kaataa tämän kumoon. Mitään muuta keinoa pelastukseen ei ole, kuin saada kaksi harvinaista karhulajia pariutumaan. Näistä toinen on kuitenkin entinen sirkuskarhu, joten metsässä asumiseen totutteleminen ei ole helppoa…
Kun Eläintohtori menestyi ilmestyessään suht’koht hyvin, päätettiin sille kyhätä monien muiden Hollywood-rainojen tapaan jatko-osa. Ja kuinka ollakaan, jatko-osasta ei syntynyt sittenkään mitään huippuosumaa. Eikä se ole mikään ihme, sillä tätä elokuvaa tehdessä ei ole käytetty juuri lainkaan mielikuvitusta. Tarina pursuaa kliseitä ja vitsejä, jotka ovat toistuneet jo monta kertaa monessa muussa Hollywood-komediassa. Eläintohtori 2:n ainoa hervottoman hauska asia on Arnold Schwarzeneggerin ääni eräällä sudella, mutta valitettavasti kyseistä sutta on mukana erittäin vähän. Se taisikin olla yksi leffan naurettavimmista jutuista, kun Iso-Arskan puhuma susi letkauttaa; [I]Hasta la vista, baby![/I]
Elokuvan rytmitys on jokseenkin pielessä. Aluksi tarina kulkee eteenpäin ihan ok -tasoa, mutta sitten yhtäkkiä tapahtumissa aletaan edetä yhtä hitaasti kuin etana. Ja sitten lopussa edetään jälleen kohtalaisen nopeasti. Tämän vuoksi Eläintohtori 2:sen viihdyttävyystasoa on hyvin vaikea arvioida, sillä leffaa ei voi sanoa hirveän puuduttavaksi, muttei myöskään järin nopeatempoiseksi.
Tekijätiimi Murpheyta lukuun ottamatta on kovin heikkoa, joten mitään erikoisen hyvää on turha odottaa. Elokuvan huumorintaso on sitä samaa kuraa, mitä monissa muissa tämäntyyppisissä jenkkien valmistamissa perhekomedioissa. Tämä on kuitenkin luultavasti sarjan toiseksi parhain osa ykkösen jälkeen, sillä ne kolme muuta jatko-osaa tuskin enää yltävät millekään tasolle. Kyseessä on kaikin puolin tavanomainen ja halpa elokuva, mutta siinä mielessä parempi kuin helposti luulisi. Ilman Murpheyta leffa ei olisi mitään.
