Åke Lindman, tuo lapin kullan ja ruotsinkielisyyden ystävä, on ohjannut tuoreen kotimaisen sotaelokuvan, joka poikkeaa aiemmista näkemistäni ainakin siinä, että tässä elokuvassa seurataan pääosin yhden suomenruotsalaisen jalkaväkirykmentin joukkueen liikkeitä toisen maailmansodan aikoina.
Monesti elokuvien juonenkerronta venyy itsellänikin turhan pitkäksi, joten jätetään se nyt pienemmälle huomiolle, koska kaikki tietävät mistä sotaelokuvissa yleensä on kyse: Vänrikki Järv johtaa Jalkaväkirykmentti 61:n joukkuetta, joka suorittaa taidolla ja hyvällä menestyksellä monenmoisia taitoa ja uskallusta vaativia tehtäviä aivan rintamalinjojen tuntumassa ja linjojen takanakin. Linjojen takana väijyvät luonnollisesti ryssät.
Tällaisia elokuvia katsellessa harmittaa aina, että ei ole tarkemmin tullut perehdyttyä maamme sotahistoriaan ja toiseen maailmansotaan yleensä. Allekirjottaneen tiedot eivät yletä aiheessa juuri pintaa syvemmälle. Joutuu aina jälkeenpäin (jos saa aikaiseksi) tutkailemaan mitä muita tapahtumia sodassa samaan aikaan tapahtui.
Zilliacuksen suoritus Järvinä toimii ihan kelvokkaasti, kuten myös Heiskasen roolisuoritus, mutta elokuva ei kuitenkaan ole kenenkään yksilön soolosuoritus, vaan se on kokonaisuus, jossa monien keskinkertaisuus nousee yhteisvoimin keskinkertaisuuden yläpuolelle.
Elokuva kuuluu ehdottomasti sotaelokuvien ystävien katsontalistalle, oli se sen verran todenmukaista toimintaa. Jos nyt hakemalla haetaan häiritseviä tekijöitä (joita löytyy kaikista elokuvista), niin en koskaan ole erityisemmin ollut sellaisten elokuvien ystävä, joiden lopputekstit alkaavat pyörimään ruudulle ennen kuin itse päätapahtuma on ohi. Lisäksi aidon Järvin kommentit kesken filmin katkaisivat keskittyneen elokuvakatselijan nautinnon. Kaikesta huolimatta, jatka sinä Åke näiden filmien tekemistä, kyllä sinulla on taito hyppysissä.
