Lähtökohdat Sicariolle ovat loistavat. Ohjaajana toimii kolmella aikaisemmalla elokuvallaan (Incendies, Enemy, Prisoners) vakuuttanut Denis Villeneuve, joka omissa kirjoissa on jo yksi parhaista nykyelokuvaohjaajista. Tämän lisäksi elokuva sai Cannesin elokuvajuhlilla roimasti ylistystä ja kehuja, mikä luonnollisesti nosti odotuksia. Kuten odottaa siis saattoi, Sicario on hyvä elokuva. Ei täydellinen, mutta hyvä.
Elokuva sijoittuu Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle, missä kartellit riehuvat ja huumesota on käynnissä. Emily Bluntin esittämä FBI-agentti Kate Macer liittyy tiimiin, jonka tarkoituksena on napata pahamaineinen huumepomo. Ryhmään kuuluvat myös Josh Brolinin tulkitsema Matt Graver ja Benicio del Toron näyttelemä mysteerimies Alejandro.
Se, missä Villeneuve onnistuu parhaiten, on tunnelmanluonti, mikä on nähty jo aikaisemmissa elokuvissa. Sicariossa on ilmassa koko ajan taitavasti luotu painostava ja ahdistava ilmapiiri. Erityisen hyvin tämä toteutuu kihelmöivän jännittävässä kohtauksessa, jossa poliisipartio ajaa pitkin kartellin valloittamia alueita Meksikossa ja kuljettaa vankia rajan yli. Hyvän ohjauksen lisäksi painostava musiikki luo kireää tunnelmaa kyseiseen kohtaukseen, ja toisaalta myös koko elokuvaan.
Tiesin jo etukäteen, että teoksen on kuvannut arvostettu Roger Deakins, joten osasin odottaa kaunista kuvastoa. Ja tosiaan, Sicario on komeaa katseltavaa. Ilmasta kuvatut otokset ovat hengästyttävän hienon näköisiä ja toimintakohtaukset tyylikkäitä.
Itse huumesota sen sijaan ei ole hienon näköistä. Tapahtumat kuvataan realistisesti ja väkivaltaisesti, niin kuin pitääkin. Huumesodan brutaaliuden saa huomata myös Kate Macer, jota Emily Blunt upeasti näyttelee. Tänä vuonna on aikaisemminkin nähty vahva naishahmo ns. ”miesten elokuvassa”, eli Furiosa Mad Max: Fury Roadissa. On jokseenkin huvittavaa, että Mad Maxissa naispuolista sivuosahahmoa esittänyt on enemmän pääroolissa kuin Max itse, kun taas Sicariossa naispuolinen pääosahahmo jää osittain sivuosamiesten varjoon. Macer nimittäin oikeastaan vain seuraa tapahtumia sivusta, kun Alejandro (del Toro) nousee tarinan kannalta ehkä merkittävämmäksi henkilöksi. Bluntin hahmo on silti kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeä osa elokuvaa.
Elokuva opettaa, että laki on huumesodassa loppujen lopuksi vain tiellä tavoitteiden saavuttamisessa, niin lainvalvojille, kuin rikollisillekin. Oikeus ei aina tapahdu eikä määränpäähän välttämättä päästä, ellei sitä oteta omiin käsiin, vaikka se lain mukaan olisikin väärin. Mikä siis on sallittua, jos laki ei sitä kerro? Kenellä on oikeus päättää mitä saa tehdä ja mitä ei? Saako lakia rikkoa, jos seuraukset ovat hyvät?
Denis Villeneuve on ehdottomasti yksi 2010-luvun parhaimpia ohjaajia. Sicario ei nouse miehen parhaan, Prisonersin, tasolle, mutta on silti ammattitaitoisesti tehty ja ajatuksia herättävä kuvaus järjettömästä sodasta.
