Heti alkuun spoilerivaroitus. Seuraavaksi paljastetaan jonkin verran elokuvan juonta. Jos siis aiot hankkia elokuvan käsiisi etkä halua vielä tietää mitä siinä tapahtuu, hyppää seuraavan kappaleen yli.
Kettupoika Vuk on hellyttävä tarina pienestä Vuk nimisestä ketusta, joka joidenkin sattumusten kautta selviää ainoana perheestään metsästäjän kynsistä. Vukin setä Karak ottaa hänet huostaansa ja opettaa tälle kaiken mitä pikku ketunpojan täytyy tietää. Kesän edetessä Vuk kasvaa isoksi ja tapaa kauniin kettutytön. Kolmikko joutuu kerta toisensa jälkeen pakenemaan metsästäjää ja eräällä kerralla Karak saa osuman metsästäjän “ukkoskepistä”. Vuk vannoo kostavansa metsästäjälle sekä perheensä että Karakin kohtalon. Kostoretki ei kuitenkaan tapahdu synkissä merkeissä, vaan elokuvan luonteen mukaisesti varsin lapsiystävällisesti pientä pilkettä silmäkulmassa. Ja kuten odottaa saattaa, ensi keväänä Vuk on monen pikkuketun onnellinen isä.
Katsoin elokuvan englanniksi puhuttuna eivätkä äänisuoritukset paljoa häikäisseet, sillä ehkä ainoana minua miellytti kertojan ääni vuodenaikojen vaihtuessa. Myöskään piirrosjälki ei ollut kovin laadukasta. Ehkä 80-luvun alkupuolen elokuvaa ei kuitenkaan pitäisi arvostella nykymittapuulla, joten en anna näiden seikkojen haitata. Parempi siis heittäytyä rohkeasti siihen nostalgiseen tunnelmaan, jota elokuva monilla 80-luvun lapsilla varmastikin herättelee. Ja kyllä tällainen 90-luvun kasvattikin pääsi tätä katsoessa käväisemään muistoissa omassa lapsuudessaan, sillä Kettupoika Vuk vaikutti kuin vanhemmalta versiolta 12 vuotta myöhemmin ilmestyneestä Viidakkovekara Juusosta, joka itselläni oli yksi niistä oman lapsuuteni parhaista muistoista.
Vaikka Vuk menettää elokuvan edetessä sekä perheensä että setänsä, on elokuva silti kokonaisuutena varsin kaunis ja hellyttävä kertomus pienen kettupojan kasvusta monien kommellusten kautta älykkääksi ja viekkaaksi nuoreksi ketuksi. Toki nämä menetykset tuovat minun kaltaiselleni herkälle katsojalle kyyneleen poskelle, mutta vastapainona katsoja saa hymyillä sille miten viekkaasti Vuk onnistuu jallittamaan niin kanoja, koiria kuin ihmisiäkin. Välillä taas koetaan sääliä metsästäjän koiria Earya ja Mottleytä kohtaan, sillä Vuk saa tempuillaan nöyryytettyä heitä koko paikallisen koirayhteisön silmissä. Elokuvan kaunista antia ovat sen taustalla alusta loppuun soiva tauoton lähinnä huilulla soitettu rauhallinen musiikki sekä vuodenaikojen välillä tapahtuvat siirtymät, jotka tapahtuvat luonnon muutosta kuvaten ja kertojan selittäen lämpimällä äänellä ajan kulkua.
Elokuva on mielestäni omaan aikaansa hyvin sopiva kerran käytettävä tarina ja siksi jo pelkkä tieto siitä, että tälle on vuonna 2008 ilmestynyt nykyteknologialla toteutettu jatko-osa Kis Vuk, kadottaa osan tämän ykkösosan nostalgisuudesta. Mielestäni Kettupoika Vuk on ilmestyttyään jäänyt Suomessa liian vähälle huomiolle ja siksi sitä on nykyään harmillisen vaikea saada mistään. Jos tämän onnistuu kuitenkin jostain metsästämään, sitä tuskin maksaa vaivaa näyttää laatua ja räiskettä vaativalle nykynuorisolle. Perheen pienimmille ja takaisin 80-luvun viattomaan lapsuuteen kaipaaville Kettupoika Vuk on kuitenkin erittäin hyvä valinta. Hiukan jopa harmittaa, etten lapsena 90-luvun alussa nähnyt tätä, koska se olisi silloin varmasti uponnut minuun kuin kuuma veitsi voihin ja näin se olisi nyt imaissut minut entistä syvemmälle lapsuuden ajan viattomuuteen.
