– Sisältää aavistuksenomaisia spoilereita –
Minkähän vuoksi joka vuosi joulumarkkinoille ilmestyy useita kirjoja talvi- ja jatkosodasta niin, että sodasta kertovia kirjoja on miltei enemmän kuin sodassa tarinoita? Mielestäni kyse ei ole ahneudesta – tai siitä, että aihe olisi helposti lähestyttävä. Pikemminkin kyse on siitä, että jokainen sukupolvi tarvitsee oman kuvauksensa menneistä sodista, ja samalla kerrontatekniikka ja kuvailu hieman kehittyvät. Samasta syystä jokainen sukupolvi ja jokainen elokuvia tuottava maa tarvitsee oman Texas Chainsaw Massacrensa ja Evil Deadinsä. Nyt on vuorossa länsinaapurimme sekoitus Evil Deadista ja Night of the Living Deadista.
Witherin juoni on tuhanteen kertaan kaluttua kamaa: seitsemän nuorta painuu mökille jonnekin pusikkoon ja hommat luiskahtavat totaalisesti hanskasta. Alkusyynä on jokin hämärä muinainen paha, joka Necronomiconin sijaan on tällä kertaa kellarissa vaaniva örkki. Miksi turhaan vaivautua katsomaan koko leffaa, kun sen alkumetreillä voi arvata lopputuleman? Eräs syistä on se, että Wither on todella pidäkkeetön kauhuvyörytys. Se on myös selkeästi länsinaapurimme verisin elokuva – ja ehkä uusi kateuden aihe. Missä viipyy suomalainen splatter!?! Elokuva näyttää alkumetreillä puhtaalta teinikauhulta, mutta ylittää jo verisyydessään genren ikäsuosituksen niin, että heikompia hirvittää.
Kliseisestä juonestaan huolimatta Wither on melko tehokas. Yksinäisen, nätin tytön kohtaaminen muinaisen mutahirviön kanssa on melko hyytävä ja pikkuhiljaa zombielokuvaksi kääntyvä elokuva on todella adrenaliinilla pakattu. Verta ei säästellä millään osa-alueella, ja elokuva osaa myös kaivaa pinnallisista nuorista tunteita irti: miten murskata rakkaansa tai parhaan ystävänsä pää, mitä täytyy uhrata selviytyäkseen? Kuvaus on ensiluokkaista ja näyttelijät nuoresta iästään huolimatta toimivia niin epätoivoisina selviytyjinä kuin raivopäisinä zombeinakin.
Tästä huolimatta elokuva sortuu yleiseen kauhuvyörytyksen ansaan: siltä loppuu noin puolivälissä polttoaine. Kierroksia toki saadaan yhä useamman kaveruksen liittyessä epäkuolleiden iskujoukkoon, mutta toisteisuus käy elokuvan ongelmaksi. Siis kuinka monta kertaa saman kaverin on noustava kedosta ennenkuin sen pää saadaan murskattua? Miten on mahdollista, ettei jo puhdas pakokauhu aja silpomaan kavereitaan niin pitkään etteivät ne enää lähde perään? Mikseivät ne nyt jo usko, että epäkuolleita on mahdoton pelastaa? Myös lopputaistelu tuntuu puolentoista tunnin tykityksen jälkeen hieman tuhnutukselta.
Kaiken kaikkiaan Wither on äärimmäisen kliseinen ja melko junnaava, eikä ääripinnallisten ruotsalaisnuorten puolesta ole kovin helppo pelätä. Muta elokuva on myös hysteerinen ja hurmeinen, ja osuu mallikaasti verenmakuun päässeen kauhudiggarin kulmahampaaseen.
