SF-Paraati on ensimmäisiä kotimaisia musikaalielokuvia, mutta pioneeriasemastaan huolimatta jälki on harvinaisen laadukasta. Elokuvan kuvauksessa, musiikissa, tähtiglamourissa ja tunnelmassa on paljon kansainvälistä fiilistä, eikä yksikään yksityiskohta pilaa tätä positiivista vaikutelmaa. Tauno Palon ja Ansa Ikosen roolit ovat elokuvan perusjalkana. Tauno Palo on, näyttelijälahjojensa lisäksi, myös laulajana huippuluokkaa ja hänen äänensä pääsee oikeuksiinsa lukuisissa elokuvan lauluosuuksissa. Näistä lauluista kirkkaimpana mainittakoon loistava “potpotpotpotpotkut sain” -repäisy. Palon näyttelyssä on muutenkin runsaasti veijarimaista otetta, jota on mukava katsella. Ansa Ikonen lienee tässä elokuvassa kauneimmillaan. Sivuosasuorituksetkin ovat mainioita, varsinkin Siiri Angerkoski on ratkiriemukas päästessään vauhtiin.
Elokuvaa voidaan hyvällä syyllä pitää oodina sotaa edeltävälle positiiviselle ja kansainväliselle Helsingille. Elokuva kuvattiin viimeisenä rauhan kesänä 1939, kun Helsinki oli valmistautumassa vuoden 1940 olympialaisiinsa. Tästä johtuen elokuvassa ylpeänä esitellään mm. vastavalmistunut olympiastadionin torni ja muutenkin pyritään luomaan postikorttimaisen kaunista kuvaa upeasta pääkaupungistamme. Maailmantilanteen muuttuessa ja olympialaisten jäädessä siltä erää pitämättä valui elokuvan markkinoinnillinen arvo hukkaan, mutta toisaalta filmille jäi paljon kuvia ajasta, jolloin Helsinki oli kauneimmillaan.
Elokuvan sävellyksistä vastaa Georg Malmsteen, joten musiikillinen anti on populäärikulttuurihistoriallisestikin katsottuna merkittävää. Tässä elokuvassa esitellään kolme tulevaa iskelmäklassikkoa.
Loppujen lopuksi SF-Paraatista on vaikea sanoa mitään pahaa. Se esittelee aikansa kirkkaimmat tähdet ja viihdyttää mukavasti vielä nykypäivänäkin. SF-Paraatin loistavuutta tukee vielä tosiasia, ettei sen tasoisia musiikkielokuvia ole Suomessa sen koomin montaa tehty.
nimimerkki: mauge
