Glengarry Glen Ross (Myyntitykit) on alun perin ollut David Mametin kirjoittama näytelmä kiinteistövälittäjistä, se tehtiin kultaisella 80-luvulla. Kuten kaikki varmasti ymmärtävät, hyvistä näytelmistä halutaan usein tehdä elokuvia. Noin kymmenen vuotta myöhemmin David päätti vääntää alkuperäisestä käsikirjoituksesta screenplayn ja Glengarrystä alettiin tehdä elokuvaversiota.
Ricky Roma (Al Pacino) on varsinainen myyntitykki. Hän hoitaa puhelimen kautta tapaamiset pystyyn ja myy vaikka paskaa pussissa. Shelley Levene (Jack Lemmon) ei ole aivan yhtä motivoitunut ammattiinsa, vaan on aivan varma siitä, että firman omistaja John Williamson (Kevin Spacey) antaa Rickylle vain varmoja asiakkaita ja muille myyjille jätetään lähes mahdottomat tapaukset.
Myynti ei luista, joten firma tarvitsee peräruiskeen. Sateisena iltana pihaan ajaa punainen bmw, josta astuu ulos ylimielinen Blake (Alec Baldwin). Hän on ainakin omasta mielestään elävä legenda ja vakaasti sitä mieltä, että asiakkaissa ei ole mitään vikaa, vaan surkeissa myyjissä. Blake pitää puheen, jonka jälkeen hän julistaa eräänlaisen myyntikilpailun. Eniten asiakkaita hoitanut saa pakasta revityn Cadillac Eldoradon. Toiseksi tullut saa pihviveitsi -sarjan, kun taas kolmanneksi jäänyt potkut.
Moss (Ed Harris) ei pitänyt Blaken tyylistä ja alkaa töiden jälkeen pohtia firman ryöstöä toisen työntekijän, George Aaronowin (Alan Arkin) kanssa, joka ei tunnu tietävän maailman menosta yhtään mitään. Miehet menevät vakiokuppilaansa ja muutaman tuopin jälkeen Moss puhuu Georgen ympäri. He aikovat viedä nivaskan Glengarry Glen Rossin asiakaslappusia. Jääkö tämä vain kännisten ukkojen suunnitelmaksi? Sitä ei kukaan tiedä. Shelley sen sijaan on aivan varma, että hän jää jumboksi, mutta antaa silti kaikkensa pysyäkseen kahden parhaan joukossa. Ricky jatkaa entiseen tahtiinsa.
Aamulla firma kuhisee poliiseja. Joku oli ryöstänyt nipun uusia asiakasehdokkaita. Syyllisestä ei ole tietoakaan, mutta poliisit kuulustelevat kaikkia kerrallaan.
Elokuvamaailman uusi kuvakulma on syntynyt. Näyttelijät saavat aivan vapaat kädet kaikkeen mahdolliseen. Al Pacino ei säästele maneereitaan, vaan antaa paukkua pari legendaarisinta juttuaan. Henkilökohtaisesti pidän myös Jack Lemmonin suorituksesta. Hän käy hyvin vanhasta ja jumittavasta myyntimiehestä jolle työ on elämä. On toki muutkin näyttelijät priimatavaraa ja kukaan ei voi olla nauramatta Alec Baldwinin myyntipuheelle, joka kuulostaa pikemminkin solvaavalta uhoamiselta kuin kannustamiselta.
Elokuva pursuaa teatterimaisuutta ja sen huomaaminen ei vaadi kovin laajaa tarkastelua. Onko se sitten huono asia, että elokuva on hieman kolkko ja yksinkertaistettu? Allekirjoittaneen mielestä ei. Kaikki elokuvan elementit saa heti uusia piirteitä ja ihmisten ajatukset ei harhaile pelkissä erikoistehosteissa, vaan useiden näyttelijöiden roolisuorituksissa.
nimimerkki: j.i
