Awakening of the Beast oli pitkään ”epävirallinen” päätös Coffin Joe –trilogialle. Katsottuaan elokuvan epävirallisuuden tajuaa. Elokuvan teemat ovat aivan erilaiset kuin kahdessa edellisessä Coffin Joe –elokuvassa. Oikeastaan elokuvan keskeisin hahmo ei ole edes Joe. José Mojica Marins on selvästi halunnut jälleen kerran irrottautua leimastaan, mutta sortuu antamaan katsojille sen mitä he odottavat eniten. Coffin Joen, joka latelee elämän viisautensa alussa, jonka jälkeen hän katoaa kuin tuhkatuuleen.
Tarinan keskeinen tarkoitus on kuvata erilaisia tilanteita, joissa käytetään huumeita. Suuri osa elokuvan kestosta käytetäänkin surrealististen huumetrippien kuvaamiseen. Monissa kohtaukissa huumeet rinnastetaan seksiin ja väkivaltaan. Niiden käyttäjien seksuaaliset halut sekä väkivaltainen käytös tulevat ilmi. Elokuva on muotoiltu mukadokkarimaiseksi, jossa lääkärit yhdessä José Mojica Marins kanssa katsovat näitä tapahtumia videolta, ja puivat tapahtumia sen jälkeen. Idea toimii varsin hyvin, joskin osa tripeistä on liian samanlaisia, mutta muutoin ne kyllä näyttävät sekä tuntuvat aidoilta huumekokeiluilta.
Alkuteksti jaksossa on käytetty mielikuvitusta, kun tekstit ilmestyvät leikattujen Coffin Joe -sarjakuvalehtien päälle, joka lisää elokuvan poikkeuksellista tunnelmaa. Tällaisilla pienillä yksityiskohdilla Marins todistaa osaavaansa käyttää elokuvien visuaalisuutta pienissä asioissa hyödyksi. Samalla Marins näyttää loistavaa itseironiaa. Elokuvassa kritisoidaan paljon hänen aiempia tuotoksiaan sekä kyseenalaistetaan hänen lahjansa ohjaajana. Tämä asetelma antaa Marinsille paljon uskottavuutta ohjaajana. Hän ei myöskään säästele egoaan, vaan antaa sen kasvaa valtavaksi. Eikä hän sorru pahempiin rimanalituksiin, koska jokaisella kohtauksella on tavallaan merkitys, vaikka toistoa tapahtuukin. Sillä elokuvan huipennuksessa valitaan neljä vapaaehtoista testiin, jossa kokeillaan LSD:n vaikutuksia. Testi nerokkuus piilee siinä, että huone jossa se suoritetaan on Coffin Joe –juliste, joka vaikuttaa kaikkien neljän hallusinaatioihin.
Viimeinen LSD-trippi onkin elokuvan ehdottomin hetki. Siinä Coffin Joe palaa alkulauseidensa jälkeen takasin piinaamaan nelikko. Kohtaus muistuttaa hyvin paljon This Night I Will Possess Your Corpsen helvettiä. Eikä ainoastaan sen takia, että se on elokuvan ainoa värillinen kohtaus. Sen tunnelma on myös hyvin häiriintynyt. On vähintäänkin omituista, että kaikilla neljällä hahmolla on lähes sama hallusinaatio pienillä eroavaisuuksilla. Se ei silti haittaa, kun kohtauksen tunnelma on niin helvetillinen, ettei sitä saa sanoiksi puettua. Kokonaisuutena Awakening of the Beast on varsin hyvin kasassa pysyvä paketti. Sen huumetripit ovat onnistuneita. Coffin Joen läsnäolokaan ei tunnu niin päälle liimatulle. Itse asiassa tässä elokuvassa hänen mukana olemisensa on jopa eduksi. Loppujen lopuksi on täysin ymmärrettävää, ettei tätä voi pitää osana Coffin Joe –trilogiaa. Elokuvien teemat eroavat tosistaan niin valtavasti. Itsenäisenä leffana Awakening of the Beast tarjoaa monta surrealistista hetkeä, joihin on helppo tarttua.
Brasilian hallitus kielsi elokuvan melkein 20 vuodeksi, joka on helppo ymmärtää, kun tuskin kovinkaan moni toinen ohjaaja on halunnut herättää samalla tavalla paheksuntaa Brasiliassa. On hieno nähdä miten Marins ei häpeile teostaan pätkään. Onneksi elokuva ei enää ole bannassa ja sen voivat kaikki katsoa. Tänä päivänä se ei varmaan enää ole aivan niin tehokas, mitä se oli 70-luvulla. Sitä voi silti suositella kaikille surrealismista pitäville sekä Coffin Joen ystäville.
