Niinpä niin. Viikonlopun vakuutin itselleni, etten avaa sunnuntaina television neloskanavaa ja katso Mission impossible kakkosta. No arvaattehan te mitä tein sunnuntai-iltana?
Agentti Ethan Huntin vanha professoriystävä kuolee, ja mitä ilmeisimmin vielä väkivaltaisesti. Tämä meinaa sitä, että joillakin pahisterroristeilla on luultavasti jotain tosi vaarallista, ja Huntin pitää käydä hakemassa se, mikä sitten onkin, pois.
Minä en pitänyt ensimmäisestäkään Vaarallinen tehtävä-elokuvasta. Miksi ihmeessä katsoin kakkosen? No en tiedä. Tämän ajan olisi voinut käyttää vaikka nukkumiseen, MAHDOLLISIIN kokeisiin lukemiseen, seinien katseluun tahi murmeleiden metsästämiseen. Kyseessä on nimittäin jopa hirveälle ykkösosalle häviävä, äärimmäisen surkea leffa.
En ole John Woon Aasiafilkkoja nähnyt, joten en kommentoi niitä, mutta Hollywoodkaman perusteella mies on varsin huono ohjaaja. Ja Pätkä-Tomppa Cruise saattaa sopia nilkiksi isäpapan perinnöllä toimeen tulevaksi collegepojaksi, joskin taitaa olla jo liian vanha sellaiseen, mutta se henkilö joka meni Tompalle lupaamaan roolin actionleffasta, itkee ratkaisuaan varmaan vieläkin. Muissakaan näyttelijöissä ei juuri ole kehumista.
Entäpä realistisuus? Jaa mikä? Ai se, pääsi ihan unohtumaan tätä pätkää katsellessa. Kaiken huippu on se lopun karseaakin karseampi moottoripyörätakaa-ajo, ja kruununa sen perään tuleva, ylipitkääkin pitempi karateottelu. Hyi saamari. Elokuva todellakin ansaitsee paikkansa maailman kymmenen huonoimman filkan listalla.
