James McTeigue tuli tunnetuksi, kun hän ohjasi alun perin Wachowskin veljeksille tarkoitetun sarjakuvafilmin V niin kuin Verikosto. Elokuva oli hitti, joka siivitti lähinnä apulaisohjaajana aiemmin toimineen miehen uran pieneen nousukiitoon. Seuraava elokuva The Invasion, jossa McTegue ei tosin virallisesti ole ohjaajana, ei ollut niin suuri menestys. Myös Wachowskien Speed Racer floppasi pahasti, jonka apulaisohjaajana McTegue toimi. Niinpä odotukset seuraavaa elokuvaa, Ninja Assassinia kohtaan eivät olleet korkealla. Ninjamytologian ja nykymodernin aikakauden yhdistämistä on kokeiltu ennenkin, mutta harvoin onnistuneesti.
McTeigue ei onnistukaan varsinaisesti tuomaan ninjoja 2000-luvulle. Pahin vika piilee elokuvan hengettömässä juonessa, joka kostuu lähinnä höpönhöpö taruista sekä nykyajan agenttisekoilusta. Raizo on orpopoika, joka päätyy mystisen ninjakoulun oppilaaksi. Koulun johtaja Ozunu on säälimätön metodeissaan, ja pistää jokaisen oppilaansa todella lujille. Kapinahenkinen Raizo ihastuu tai ehkä jopa rakastuu yhteen koulun tytöistä. Eräänä sateisena yönä tämä tyttö päättä karata koulusta ja pyytää Raizoa mukaan. Hän kuitenkin kieltäytyy. Myöhemmin tyttö teloitetaan julkisesti, koska pakeneminen on kiellettyä. Nämä hetket näytetään takaumina, elokuvan nykyhetki sijoittuu Berliiniin, jossa Raizo on paossa entistä klaaniaan. Soppaan sekoittuu myös pari agenttia, joilta Raizo hakee apua ahdinkoonsa.
Heti aluksi voi kummastella, että miksi elokuva sijoittuu Berliiniin. Hitusen erikoinen valinta, mutta ei elokuva siihen kaadu. Ennemminkin joko tarkoituksella tai tarkoituksella kehnot tietokoneveret vaativat paljon enemmän sulattelua. On valitettavaa, kuinka selvästi niistä paistaa läpi CGI-aikakausi. Paperilla idea saattaakin kuulostaa hyvältä, läträtään mahdollisimman paljon verelle. Kyllä sillä katsojia saa, mutta sitten paljastuu karu totuus, joka saa katsojat kaikkoamaan. Samalla, kun juoni on aikamoista huttua, niin jäljelle jää vain se yksi ja ainoa syy seurata elokuva loppuun.
Ja sehän on Shô Kosugi. 80-luvun kulttikasvon paluu ninjailun pariin on ehdottomasti parasta mitä Ninja Assassin pystyy tarjoamaan. Räyheästi vanhentunut Kosugi on vaihtanut sankarinvaatteet pahiksen vetimiin. Uusi asu pukeekin häntä paremmin kuin uskaltaisi edes odottaa. Karismaattinen ninjaguru on vanhentunut melkein yhtä arvokkaasti kuin Sonny Chiba. Heissä onkin hyvin paljon samaa, möreä ääni sekä kulttistatus, ainoastaan sillä erotuksella, että Kosugi on pahisklaanin johtaja. Muuten näyttelijöitäkään ei voi kehua. Etenkin pääosassa oleva Rain on pökkelömäisyydessään jo aivan omaa luokkaansa. Muut sitten komppaavat hyvin häntä.
Jos näyttelijät ovat Kosugia luukuun ottamatta huonoja, niin ei siinä vielä kaikki. Tietokoneverellä terästetyt taistelukohtaukset ovat mitä suurinta moskaa. Ne on leikattu liian nopeatempoisiksi, jonka seurauksena niistä on vaikea ottaa tolkkua. Asiaa ei yhtään helpota yltiömääräinen verellä lotraaminen. Tämä kaikki on todella harmillista, sillä Rainissa saattaisi kieltämättä olla potentiaalia vaikka mihin. Ei nyt oikeaksi näyttelijäksi, mutta melko hyväksi toiminta tähdeksi. Parhaiten hän pääsee esille hikisissä treenikohtauksissa, jotka eittämättä ovat Kosugin ohella elokuvan onnistuneimpia osa-alueita.
Kokonaisuutena Ninja Assassin kuitenkin on liian keskinkertainen teos. Parjaamisestani huolimatta, sen parissa viihtyi silti hyvin. Muutamilla korjailuilla elokuvasta olisi voinut jopa saada oikeasti hyvän. Nyt se lähinnä toimii kuriositeettina Kosugi-faneilla. Samalla se ei tarjoa mitään pop-mordinille valtaviralle. Jälkimmäisillehän tämä ehdottomasti on tehty, ihmisille jotka eivät edes tiedä kuka Shô Kosugi on.
