Viisi vuodenaikaa on Kim Ki-Dukin arvostettu ja hehkutettu elokuva. Elokuva sai myös Oscar-ehdokkuuden parhaasta ulkomaisesta filmistä, mutta valitettavasti ei sitä voittanut. Duk on rakentanut hienon unenomaisen tarinan, joka on toteutukseltaan kaikin puolin rauhoittava, ja jättää katsojalle mukavan tunnelman.
Viis vuodenaikaa- elokuvan tapahtumapaikkana toimii pieni kelluva luostari, joka sijaitsee eräässä laaksossa olevassa lammessa. Temppelissä oleskelee vanha munkkimestari (Oh Yong-Su) sekä hänen nuori oppipoikansa (Kim Jong-Ho), joka on vasta pieni poika. Mestari seuraailee pienen pojan leikkejä eläinten parissa ja yrittää opettaa tälle etteivät kaikki leikit ole sallittuja. Mutta välillä hänen pitää opettaa asiat pojalle kantapään kautta, ja lopulta poika saa opetuksen. Kasvettuaan nuorukaiseksi (Seo Jae-Kyung) ja oppittuaan kaikki tärkeät asiat, saapuu luostarin puisille porteille nainen tyttärensä (Ha Jeo-Jin) kanssa. He ovat tulleet etsimään parannusta tytön outoon sairauteen. Tyttö on kaunis, ja edustaa samaa ikäluokkaa kuin nuori munkki. Tyttö jää tervehtymään luostariin. Nuoren munkin sydän on pakahtua sillä hän ei ole koskaan tuntenut naista lähellään, ja nyt hän on huomannut että tytöllä ja hänella on paljon yhteistä. Lopulta tyttö kuitenkin parantuu ja lähtee pois. Nuoren munkin sydän särkyy, ja hän päättää lähteä luostarista etsimään hänelle niin rakasta tyttöä…
Kim Ki Dukin jälleen hieno ohjaus työ on kaunista katseltavaa. Elokuva tuo katsojalleen hyvin mukavan ja rauhallisen olon. Elokuvassa ei soi paljoa musiikkia, eli siitä puolesta on hyvin vaikea sanoa mitään. Näyttelijätyö on oivallista, ainakin suurelta osin. Minun henkilökohtainen suosikkini on kyllä se pieni poika, joka näyttelee erittäin taitavasti ja on elokuvan ehdottomasti paras hahmo. Elokuva ei ole mitään typerää liirumlaarumia ja älyttömän tylsistyttävää hempeilyä vaan se on viihdyttävä kaikilta osin. Ei elokuva tietenkään ole millään actionilla kyllästetty, mutta miksi sellaista tarvittaisikaan. Elokuvan lavasteet (niitä mitä nyt oikean luonnon lisäksi on tehty) on hoideltu hienosti: Kauniita maalauksia ja koristeellisia karmeja. Kuitenkin elokuva on joiltain osin ehkäpä turhan pitkitetyn tuntuinen (ainakin ensimmäisellä katselukerralla). Eräs kohtaus esim. alkaa tuntua hieman Gibsonin Kristus-elokuvan rasittavalta ristinkanto kohtaukselta. Ja jotkut näyttelijät ovat vähän…no jaa, eivät huonoja, mutta eivät myöskään mitään Marlon Brandoja. Elokuvan rauhaisa tunnelma ja hieno kuvaus ovat suola pääkallokarkin päällä. Eli Viisi vuodenaikaa on kokonaisuudessaan sata prosenttinen pääkallosalmiakki. Njam.
nimimerkki: mörssäri
