Sergio Martino teki 70-luvulla muutaman todella hienon giallon; Case of the Scorpion’s Tail sekä
All the Colors of the Dark todistivat, että Martino on lahjakas ohjaaja. Hänen visuaalinen tyylinsä vastasi paljolti Dario Argentoa, joskin kuvaus oli hitusen rosoisempaa. Huikeista gialloistaan huolimatta Martino ei koskaan lyönyt itseään läpi muissa genreissä ja hänen nimensä vaipui unholaan. Hän halusi kokeilla myös Italiassa hyvin suosittua kannibaaligenreä ja päätyi näin ohjaamaan Mountain of the Cannibal Godia..
Juoni on lähes samanlainen kuin kaikissa genren muissakin teoksissa. Susan Stevensonin mies on kadonnut viidakkoon, jossa pelätään asustavan kannibaaleja. Susan järjestää kasaan ryhmän, jonka tarkoitus on lähteä etsimään kadonnutta aviomiestä. Kuten arvata saattaa, matkan aikana tapetaan viattomia eläimiä ja näytetään paljon ”luontodokumenttimateriaalia”.
Eläinten tappaminen on siis jälleen kerran vahvasti mukana. Tällä kertaa kuvausryhmä on kuitenkin tyytynyt käyttämään vanhoja luontovideoita tai vastaavia, mutta joka tapauksessa eläimet tappavat tosiaan suurimman osan ajasta eikä ihmisten tarvitse onneksi tähän alentua. Valitettavasti tässä onkin melkein koko elokuvan sisältö: välillä näytetään metsässä rämpivää etsintäryhmää ja välillä mitäänsanomattomia eläintappoja.
Kuvauspaikatkin tuovat mieleen samoihin aikoihin kuvatun The Island of the Fishmenin, joka on myös Sergio Martinon elokuva. Sääli vain, että nämä kaksi elokuvaa täytyy mainita samassa arvostelussa, mutta niin se vain on, että molemmat ovat järkyttävän huonoja. Kahdesta pahasta Mountain of the Cannibal God on kuitenkin pienempi. Lopun älyvapaa sekoilu on jokseenkin hienoa katsottavaa ja siitä paistaa loistavasti eksploitaatiohenki.
Loppu onkin leffassa ainoa hyvä kohta ja sitä joudutaan odottamaan liian kauan. Ennen sitä joutuu katselemaan Ursula Andressin kiristettyä naamaa puolitoista tuntia. Entinen Bond-tyttö on selkeästi käynyt muutamassa kauneusleikkauksessa, sillä kukaan yli nelikymppinen ei vain luonnostaan voi näyttää tuolta. Enkä nyt tarkoita millään hyvällä; muutama ryppy Ursulan kasvoissa olisi tuonut pientä arvokkuutta roolihahmolle.
Elokuvaa ei voi suositella juuri kenellekään. Katsominen on uuvuttavaa eikä loppukohtauskaan palkitse niin hyvin, että uudelleenkatselu olisi järkevää. Jos mielii tutustua Martinon tuotantoon, kannattaa ehdottomasti katsoa mieluummin 70-luvun alun väkeviä gialloja.
