Elokuvaa voi kuvata yhdellä sanalla – VAU

14.2.2011 19:16

Arvioitu elokuva

Red

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Red
Valmistusvuosi:2010
Pituus:98 min

Red on yksinkertaisesti loistava leffa, vuoden 2010 paras ja menee koko 2000-luvun kolmen kärkeen. Monet toimintakomediat ovat sellaisia, että vähän tapellaan, ammuskellaan ja takaa-ajetaan, eikä elokuvassa ole mitään juonta tai sekin on huono. Ja tunnetusti komediahan se vasta onkin haastava taiteenlaji, eikä yllättävän monesta toimintakomediasta tai komediasta löydykään mitään hauskaa. Mutta, Red on oikeasti mielenkiintoinen ja jännä, sekä oikeasti hauska. Sitä muistelemalla saa hyvät naurut tylsään paikkaan vielä kuukaudenkin päästä. Rehellisesti sanoen, pärskimme sille kaverien kanssa vieläkin, vaikka katsomisesta onkin jo neljä kuukautta.

Red on lyhenne sanoista Retired, Extremely Dangerous. Tämä on entisen CIA-ryhmän nimi. Ryhmän jäsenet ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta jostain syystä heitä yritetään tappaa. Ryhmään kuuluvat Frank (Bruce Willis), hänen isänsä Joe (Morgan Freeman), seinähullu Marvin (John Malkovich) ja aina varuillaan oleva Sarah (Helen Mirren). Frank alkaa koota ryhmää kasaan selvittääkseen kuka on asialla. Soppaa hämmentää mukavasti myös se, että Frank joutuu pitämään niskoittelevaa tyttöystäväänsä mukana. Jätän kertomatta suurimman osan elokuvan juonesta, etten pilaisi hupia elokuvan katsomisesta, sillä se on alusta lähtien täynnä jännittäviä käänteitä ja yllätyksiä.

Elokuva on semmoinen karisman ja taidon pläjäys, että se ei ole saavuttanut ansaittua menestystään. Juoni on kerrassaan loistava kaikkine käänteineen, ja näyttelijäosaamista löytyy muun muassa elokuvista National Treasure, Taru Sormusten Herrasta, Die Hard, X-Men ja Batman Begins. Näyttelijäsuorituksen ovat loistavia. Varsinkin John Malkovichin esittämä Marvin, jolle on syötetty LSD:tä yhdentoista vuoden ajan hänen itsensä tietämättä, on loistava hahmo. Näin hauskaa henkilöä en ihan oikeasti muista nähneeni. Kunniaa täytyy tehdä myös elokuvan ohjanneelle Robert Schwentkelle, joka ohjasi jo viidennestä leffastaan näin loistavan.

Elokuvan loppuessa tulee tunne, että tätä elokuvaa olisi voinut katsoa vaikka kuinka kauan. Elokuva on kuitenkin juuri loistavan mittainen, tunti ja neljäkymmentä minuuttia. Siinä ajassa ei kukaan ehdi tylsistyä edes keskinkertaiseen leffaan. Rediä täytyy kehua vielä siitäkin, että kun leffan alussa esitellään hahmot, hurahtaa helposti puolisen tuntia juoneen liittymättömään alustukseen, joka joskus kuvataan äärimmäisen tylsästi. Sitten kun varsinainen toiminta alkaa, on menettänyt jo vähän mielenkiintoaan ja on pessimistinen loppuelokuvan suhteen. Redissä kuitenkin alkaa heti tapahtua kovalla sykkeellä, eikä pulssi laske ennen lopputekstejä.

Vaikka toimintarainat eivät yleensä kiinnostaisikaan, suosittelen katsomista jo ihan huumorinkin takia. Äärimmäisen viihdyttävää katsottavaa!

Arvosteltu: 14.02.2011

Lisää luettavaa