Juristi-blondi (Whitherspoon) pistää etsivän asialle jotta hänen löytökoiransa emon paikallistettaisiin. Chi hua huan biologinen mamma löytyy koe-eläin labrasta. Blondi kauhistuu kohtaloa että koiraa käytetään kosmetiikkavermeiden kehittelyiden koealustana. Niinpä hän koittaa käyttää hyväkseen työpaikkaansa ajakseen asiaa. Mutta hyvät ei heilu, ja pomo kengittää blondin. Vaaleanpunainen blondi ei kuitenkaan hämäänny edes häävalmisteluidensa keskellä tilannetta, vaan lähtee ajamaan koe-eläinten vapautusasiaa Washingtoniin.
Kyseessä on hömppähumpan pahinta laatua. Ykkönen on näkemättä ja taitaa pysyäkin. Komedianakin leffa on keskinkertaisen alapuolella ja yleensä leffojen maailmassa raina on lähellä pohjasakkaa. Ohut tarina on vängällä veivattu kasaan ykkösen taloudellisen tuottamisen jälkeen. Niitti leffalle tulee siinä vaiheessa kun jenkkipatrioottiteema alkaa vilkkumaan. Komedian elementitkin on jätetty tyylitajuttomasti hyväksi käyttämättä. Marilyn Monroemainen tai Nurse Betty –tyylinen toteutus on kaukana, vaikka hössötysteema onkin sama.
Reese Whitherspoon tekee kait sen minkä leffasta voi irti saada. Pitäisi vain vastapainoksi nähdä jotain uskottavampaa osastoa ensin, ennenkuin antaa synninpäästön mimmille.
Elokuvaa voi suositella eri fanaattisimmille kennelisteille koirarotujen tunnistustehtävänä, ja muille ohuen leffan ystäville jotka haluavat nähdä että hiuspigmentistä riippumatta uskottavuus on saavutettavissa sinnikkyydeellä.
