Elokuvallisilta arvoiltaan silkkaa murhaa, mutta typeryydessään äärimmäisen viihdyttävä.

20.10.2006 20:01

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:龍兄虎弟
Valmistusvuosi:1987
Pituus:94 min

Tehdäänpä ennen itse varsinaista arvostelua selväksi eräs seikka elokuvan nimestä. Elokuva on julkaistu Euroopassa Hong Kong Legendsin DVD-sarjassa nimellä Armour of God, mutta joissain paikoissa julkaisu kantaa nimeä Operation Condor 2, vaikka elokuva on tuon leffasarjan ensimmäinen osa, mutta koska se julkaistiin USA:ssa vasta kakkososan jälkeen, päättivät julkaisijat vain tylysti heittää kakkosen nimen perään. Suomalaista DVD-julkaisua elokuvasta ei käsittääkseni ole, mutta Suomen IMDB tarjoaa käännökseksi Jumalten aseet -nimeä, joten käytän sitä arvostelussa, Suomessa kun ollaan.

Jackie Chan esittää elokuvassa aarteenmetsästäjää, joka alussa saa haltuunsa mystisen miekan, joka on yksi viidestä jumalten varustesetin osasta. Tämän vuoksi Jackien entinen tyttöystävä kaapataan, ja kidnappaajat vaativat lunnaiksi kaikkia heiltä puuttuvia setin osia. Jackie lähteekin pian metsästämään maagisia artefakteja pelastaakseen exänsä, mutta takaraivossa piilee jatkuvasti ajatus siitä, miten typeriä kidnappaajat ovat. Legenda kun kertoo, että muinainen jumala tappoi noita varusteita käyttäessään pahuuden, ja jos varusteet yhdistää, tuhoutuu tämä hyvä jumala. Jotenkin kidnappauksen suorittanut uskonlahko on saanut päähänsä, että näin tekemällä he voisivat hallita maailmaa. Juoni on niin typerä, että tekijätiimikin on tajunnut sen, ja he heittelevät vähän väliä vihjeitä siitä, miten typerä juoni oikeasti on. Onkin mukava huomata, että mukana on reilu annos itseironiaa.

Ensimmäisenä elokuvassa pistää silmään sen uskomattoman komea ja päätähuimaava stunttityöskentely. Chanin oma stunttitiimi on saanut aikaiseksi semmoisia temppuja, että heikkohermoisempia hirvittää, kun stunttimiehet lentelevät aivan kuin ihmishenki ei olisi minkään arvoinen. Uskomattoman akrobatiansa ja sulavien liikkeidensä vuoksi sekä Chan että muut taisteluiden osanottajat ovat loihtineet todellista nannaa toiminnannälkäisille katsojille. Päättömässä rohkeudessa on myös omat haittapuolensa, ja pieleen menneen stuntin seurauksena Chan iski päänsä kiveen, minkä seurauksena hän meinasi heittää henkensä. Seurauksena tästä Chanin kallossa on vieläkin pieni reikä eikä hänen toinen korvansa kuule melkein ollenkaan. Parin kuukauden sairasloman jälkeen Chan kuitenkin palasi kuvauspaikalle ja saattoi kuvaukset loppuun kunnialla, mikä kertoo jo jotain tähden omistautumisesta työlleen tuossa vaiheessa uraa. On todellinen sääli katsoa Chanin nykyisiä elokuvia, joiden toimintakohtaukset ovat äärimmäisen tylsää vaijeripelleilyä, kun vaihtoehtona on näinkin menevää temppuilua.

Toinen silmiinpistävä seikka elokuvassa on naurettava Mitsubishin piilomainonta. Chan sattui tuohon aikaan vielä olemaan Mitsubishin palkkalistoilla, minkä vuoksi lähes koko ajan ruudulla vilahtelee kyseisen merkkisiä autoja. Elokuvaa varten Chanille rakennettiin vieläpä täysin uniikki konseptimalli, jonka ylivertaisuus tulee katsojalle enemmänkin kuin tutuksi. Myös Mitsubishin Twin-Turbo -tekniikkaa mainostetaan häikäilemättä. Piilomainonta on niin näkyvää ja nykymittapuulla naurettavaa, että se saa elokuvan tuntumaan entistä paremmalta, koska Jumalten aseet ei juhli elokuvallisilla arvoilla, vaan aivan kertakaikkisen ihastuttavalla typeryydellä.

Kun puhutaan typeryydestä ja viihdearvoista, niin niitä elokuva toden totta toimittaa. Elokuvan musiikkiraita on kertakaikkisen mahtava 80-lukulaisuudessaan, ja kasari paistaa muutenkin läpi jokaisessa kohtauksessa. Onkin ihastuttavaa nähdä päähenkilöt taistelemassa räikeissä villapaidoissa kiinalaisen syntikkapopin soidessa taustalla. Lisäksi mikään elokuva, joka tarjoilee sekä brasilialaisia voimailijanaisia että persliukureilla Chania jahtaavia viidakkoheimolaisia, ei voi olla läpeensä paha. Lopussa Chanilla on vielä päällään naurettavan typerä dynamiittihaarniska, jonka näkeminen aiheuttaa katsojalle äärimmäisen kieroa mielihyvää.

Jumalten aseet on kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä kokonaisuus. Elokuvallisilta arvoiltaan se on silkkaa murhaa, mutta typeryydessään se on äärimmäisen viihdyttävä. Osa elokuvan huumorista on järkyttävän typerää, mutta välillä elokuvan idioottimaisuus toimii loistavasti. Hahmojen väliset vakavat kohtaukset valitettavasti laskevat pisteitä radikaalisti, koska niitä ei vain jaksa tämänkaltaisessa kokonaisuudessa. Kuitenkin Jumalten aseet on äärimmäisen suositeltava vaihtoehto niille, jotka haluavat nähdä puhdasta roskaa.

nimimerkki: Nosoki

Arvosteltu: 20.10.2006

Lisää luettavaa