Coffy oli Pam Grierin ensimmäinen suurta huomiota saanut blaxploitaatio-rooli. Elokuvassa nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla se uhkea, musta, kostajanainen joka viimeistään Foxy Brownin jälkeen muodostui legendaksi. Blaxploitaatio-elokuvien leima on seurannut Grieria tähän päivään asti, vaikka nainen on ehtinyt jo ihan kunnioittavan näyttelijänuran tehdä.
Elokuvan brutaali alku näyttää jo suunnan mihin se tähtää: Coffy ampuu kaksipiippuisella haulikolla kaksi huumekauppiasta huoraksi tekeytyneenä. Diilerit kun näet olivat aiheuttaneet Coffyn pikkusiskon kuoleman. Alun jälkeen leffa aloittaa Death Wish-sarjasta parhaiten tutun vigilante-tarinan. Miksei saman tien päästä kaikesta saastasta eroon, kun muutamasta on jo aloitettu?
Tasollaan melkein Isaac Hayesin ja Curtis Mayfeldin blax-leffascoreille vertoja vetävä Roy Ayersin jazz- ja soul-pitoinen vastaava tuudittaa hyvin tarinaa niinkin perinteisestä aiheesta kuin kosto. Vaikka näyttelijävertailukuvat tässä kastissa ovat niinkin kovat kuin Robert De Niro ja Charles Bronson, niin Grier vetää erinomaisen näyttelijäohjaaja Jack Hillin (joka tekee tässä jo ennestään coolista Sid Haigista hemmetin julman pahisgorillan) avulla samalle tasolle nousevan suorituksen – tällä kertaa vähän freshimmästä vinkkelistä eli naisen näkökulmasta.
Coffya ei kannata lähteä katsomaan pilke silmäkulmassa, kuten useita tahattoman rasistisia blaxploitaatio-virityksiä (sama probleema vaivaa tosin tätäkin hieman, mutta annettakoon nyt anteeksi kun tuolla asenteella tätä lähdin katsomaan), koska kyseessä on enemmän juuri edellä mainittujen Taxi Driverin ja Death Wishin tyylinen draama, kuin aivoton toimintapläjäys.
nimimerkki: JohnRambo
