Jos odotat American Sniperilta raflaavaa hollywoodräiskintää, jossa noustaan kerta toisensa jälkeen kanveesista kroppa täynnä lyijyä ja jenkkilippu otsan ympärille käärittynä, tulet todennäköisesti pettymään. Mikäli sen sijaan odotat näkeväsi erään elokuvahistorian upeimmin ohjatuista ja todentuntuisimmista sotaeepoksista, voit huokaista helpotuksesta, sillä se on tässä.
American Sniper on kerännyt ylistyksen lisäksi myös paljon kritiikkiä. Sitä on kuvailtu tylsäksi ja verkkaiseksi, Yhdysvaltojen sotaponnisteluja sokeasti ylistäväksi sekä genrensä osalta vaikeasti määriteltäväksi pannukakuksi. Sotaelokuvien ystävät ovat pettyneet, koska American Sniper ei olekaan niin viihteellinen kuin sen videopeliltä kuulostava nimi antaa odottaa. Elämäkertojen ja ihmissuhdedraamojen ystävät puolestaan eivät ehdi saada tarpeekseen kaikelta sotimiselta.
Elokuvan ei tarvitse asettua muottiin tai täyttää ennalta määriteltyjä raameja ollakseen hyvä tai jopa loistava. Jostain kohtaa voi mennä rajojen yli, joiltain osin jättää ennakko-odotukset täyttämättä tai mikä parasta, luoda kokonaan uudet kriteerit. American Sniper ei väitä olevansa mitään muuta kuin se on ja siinä piilee sen suurin vahvuus. Siitä huolimatta, että elokuvan keskiössä on Yhdysvaltojen sotahistorian tappavin tarkka-ampuja, se on vain yksinkertaisesti tarina sotilaasta, joka seuraa vakaumustaan loppuun saakka ja maksaa siitä kovan hinnan. Se ei siis ole yhtä paljon patrioottinen tarina, kuin patriootin tarina.
Toki jo silkka elokuvan mainosjulisteen Kapteeni Amerikka -poseeraus saattaa joillekin aiheuttaa kuvotusta ja on myönnettävä, että elokuvan kerronta ei jätä tekijöidensä isänmaallista vakaumusta pimentoon. Kritiikki on siis helposti ymmärrettävissä, mutta asioista löytyy usein toinen tai useampikin puoli eikä American Sniper todellakaan ansaitse kaikkea osakseen saamaansa ryöpytystä. WTC-iskun sisällyttäminen tarinaan on helppo sekoittaa oikeutuksen hakemiseen ja poliittiseen kannanottoon. Kuitenkin itse elokuvan tarinan kannalta sen yksiselitteinen tarkoitus on kuvastaa iskun vaikutusta päähenkilö Chris Kyleen eikä niinkään perustella amerikkalaisten läsnäoloa Irakissa.
Elokuvan kantava voima on sen väkevä ja järkkymättömän laadukas ohjaustyö. Clint Eastwoodin mittava ura asettaa miehen jo lähes arvostelun yläpuolelle, mikä saa toisaalta aikaan lähes vastustamattoman halun löytää elokuvasta jotain kritisoitavaa. Siksi onkin katkeransuloista joutua myöntämään, että mikäli kaikki ohjaajan ulottumattomissa oleva asetetaan sivuun, American Sniper on virheetöntä jälkeä.
Kerrontansa osalta se on saanut kritiikkiä toimintakohtauksistaan, jotka eivät varsinaisesti tuo kentälle mitään uutta. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämän tyylilajin visuaalisessa kuvailussa on rajallinen määrä keinoja käytettävissä. Jos pohjana ovat tositapahtumat ja tavoitteena realistisuus ja todentuntu, ei kovin kummoisia sirkustemppuja voi odottaa. Kuinka monella erilaisella kuvallisella jipolla luodin osuminen ylävartaloon tai päähän on ylipäätään tarpeen kuvata? Puhumattakaan siitä, kuinka monta kertaa se on realistisissakin elokuvissa jo tähän päivään mennessä ehditty nähdä.
American Sniper pääsee kyllä yllättämään kokeneemmankin katsojan. Toisin kuin kliseitä vilisevissä toimintagenren tyyppiesimerkeissä, joissa kuoleman saapuminen on yhtä yllätyksetöntä kuin eilisen Kaleva, American Sniper ei useita toimintajaksoja juuri pohjusta, vaan viikatemies saapuu hiljaa kuin hiiripöllö. Yllättääpä elokuva myös muutamalla eastwoodlaiseksi tuotannoksi melko näyttävällä visuaalisella kikalla.
Vähäeleinen ja vaatimaton näytteleminen tukee todentuntuista, lähes dokumentin kaltaista vaikutelmaa. Bradley Cooper on kuin ilmetty nöyrä ja pidättyväinen Chris Kyle ja suoriutuu toistaiseksi ehkä vakavimmasta roolityössään yllättävän hyvin. Välillä elokuvaa katsellessa pääsee jopa täysin unohtumaan, että kyseessä on näytelty tuotanto eikä suinkaan todellinen tallenne. Erheestä havahtuu kuitenkin aina nopeasti, sillä onhan kuva aivan liian tarkka ja alati oikein kohdistettu ollakseen edes dokumentiksi tekeytyvää materiaalia.
American Sniperia ei ole tehty viihdyttämään vaan se on ensisijaisesti todellisen ihmisen tarina ja todellisten tapahtumien kuvaus. Se vaatii keskittymistä ja oikeanlaista asennetta, sillä se ei ole hauska eikä miellyttävä. Se myös loppuu hyvin epätyypillisesti ja odottamattomasti, mikä voi suututtaa, koskettaa tai jättää yhtä hyvin olon täysin tyhjäksi. Jotain olennaista kuitenkin kertoo se, että tämä oli ensimmäinen teatterissa katsomani elokuva, jonka lopputekstien pyörähdettyä käyntiin lähes täydessä katsomossa kukaan ei noussut ylös lähteäkseen.
