15-vuotiaana innostuin katsomaan Vietnamin sodasta tehtyjä elokuvia, kiitos ensimmäisen Rambon, joka upeasti käsittelee sitä miten Vietnamin sota ja sen jälkeinen kaltoinkohtelu tuhoaa ihmisen mielenterveyden. Ensin katsoin elokuvat Ilmestyskirja Nyt ja Platoon, jotka nousivat heti lempielokuvieni joukkoon. Olin kuullut paljon hyvää myös Full Metal Jacketista joten katsoin sen odotukset varsin korkealla. Vaan miten elokuva vastasi odotuksiani…
Elokuvan ensimmäinen puolikas on kivaa katsottavaa: sotilaat ovat tiukassa koulutuksessa vieläkin tiukemman vääpelin opastuksella ja “sir, kyllä sir” tulee tutuksi lauseeksi katsojallekin. Huumoria on, sodan koulutuksen raskaus näytetään hyvin ja se, miten paljon koko joukkue saa kärsiä yhden köntyksen vuoksi ja miten se kääntää koko joukkueen tätä yhtä henkilöä vastaan. Mutta sitten, vähän alle elokuvan puolessavälissä tulee juonenkäänne ja elokuva muuttuu täysin, eikä suinkaan parempaan…
Full Metal Jacketin koulutusosio on siis oikein hyvä, mutta sen jälkeen sitten elokuva menettää pahasti otteensa. Siitäkin huolimatta, että Matthew Modinen esittämä “Jokeri” on sekä koulutus- että sotaosioissa, elokuvasta menee vahvasti punainen lanka sen jälkeen kun koulutusosio päättyy. Perustelen tätä sillä että elokuvan ensimmäisessä puoliskossa päähenkilö on selvästi Vincent D’Onofrion esittämä sotamies Gomer Pyle, mutta hänen hahmonsa ei tietystä syystä (en kerro syytä jotta en anna liikaa juonipaljastuksia sinulle 😉 ) jatka enää elokuvan toiselle puolikkaalle, eikä hahmoa enää edes mainita. Kun Pyle poistuu elokuvasta, päähenkilön roolin joutuu toisessa puolikkaassa ottamaan Modinen esittämä Jokeri, mutta valitettavasti hauskoja vitsejä heittävä Jokeri toimisi paljon paremmin sivuhenkilönä kuin päähenkilönä. Paljon elokuvia katsoneena uskallan väittää, että useimmiten elokuvan “hauska tyyppi” toimii yleensä mainiosti sivuhahmona, mutta harvoin päähenkilönä, eikä tämä elokuva valitettavasti tee tähän poikkeusta. Toinen esimerkki tästä löytyy muuten Autot-elokuvista, missä ensimmäisen elokuvan hauska tyyppi ottaakin yllättäen päähenkilön roolin Autot 2-elokuvaan, eikä se toimi alkuunkaan.
Elokuvan toinen osa sitten käsittelee itse sotaa ja sen järjettömyyttä, mutta sotaakin järjettömämmältä tuntuu itse elokuvan toinen osa missä ei tunnu olevan päätä eikä häntää, eikä hajuakaan siitä missä on elokuvan punainen lanka tai millainen sen pitäisi olla.
No, sitten voisin kertoa mitä pidän elokuvan keskeisimmistä näyttelijäsuorituksista. Matthew Modine on käytännössä elokuvan pääroolissa koska hän on koulutusosiossa tärkeässä sivuroolissa, ja sotaosiossa päähenkilönä. Aiemmin jo sanoinkin siitä, että valitettavasti elokuvan hauska hahmo ei kovin hyvin tässä elokuvassa sovi päähenkilöksi. Siitä huolimatta Modine tekee itsessään kohtalaisen hyvää roolityötä, hän onnistuu hyvin tuomaan hahmoonsa vähän syvyyttäkin, kun tietyt kohtaukset näyttävät hyvin että Jokeri on pohjimmiltaan pasifisti vaikka onkin sodassa mukana. Tähän teemaan olisin kuitenkin toivonut elokuvalta liikaa paneutumista, koska tätä Jokerin pasifisti-sotilas-teemaa vilautellaan kyllä, mutta siihen ei varsinaisesti pureuduta elokuvan aikana pahemmin. Tätä pidän harmillisena koska se olisi voinut tuoda elokuvan toiselle osiolle paljon kaivattua punaista lankaa. Kuitenkin en tosiaan pidä ongelmana Modinen näyttelytyötä, ainoastaan hänen hahmonsa käsikirjoitusta ja sitä että päähenkilön tittelistä huolimatta häneen hahmoon suoranaisesti syvennytään muutamaa lyhyttä hetkeä lukuunottamatta aika vähän. Muutaman Modinen hahmon vitseistä naurattaa jonkin verran, mutta muuten hahmo jää tosiaan aika vaisuksi.
Lee Ermeyn roolisuoritusta vääpeli Hartmanina on elokuvan julkaisun jälkeen suitsutettu kovasti ja myönnän että kyllähän hänen kohtaukset naurattavat. Siitä huolimatta mietin, sopiiko elokuvaan kouluttaja jota on vaikea ottaa mitenkään vakavasti ja joka tuntuu enemmän meemiltä kuin hahmolta. Tällä tarkoitan myös sitä, että Ermey ylinäyttelee elokuvassa ja Hartman tuntuu jo liian koomiselta, niin että hänen hahmoaan on ainakin minun mahdoton mitenkään kunnioittaa tai edes aidosti pelätä. Uskon että tässäkin kuitenkin vastuussa on enemmän elokuvan käsikirjoitus ja Kubrickin ohjaus kuin itse Ermey hahmon roolissa, koska vahvasti tuntuu sen olevan tarkoituksenmukaista, että Hartman on enemmänkin meemi kuin hahmo. Ymmärrän hahmon idean erittäin tiukasta ja pelottavasta kouluttajasta, mutta toteutus ontuu.
Elokuvan parhaan roolisuorituksen taas tekee ehdottomasti Vincent D’Onofrio, joka näyttelee koulutusosion aikana täysin sekoavaa Gomer Pylea. Pylea kiusataan paljon tämän ylipainon ja heikon kunnon takia, minkä myötä aluksi Pyle on lähennä ovimatto muille mutta kun hän löytyy erikoistaitonsa, nimittäin loistavan ampumisen, hahmo alkaa saada selkärankaa ja sitäkin enemmän hulluutta. D’Onofrio onnistuu hyvin näyttämään eri tunteita hahmossaan ja tekemään hahmon muodonmuutoksen uskottavasti: koskaan ei tunnu, että hahmo yhtäkkiä muuttuu epäuskottavasti vaan hahmon muutos on uskottavaa sopivan rauhallisen muutostahdin kera.
Mutta mikä on tämän elokuvan pääteema ja opetus? No, Ilmestys Nyt-elokuvassa pääteemoina on sodan hulluus, miten siinä käsitykset hyvästä ja pahasta hälvenevät ja ihmisen sielu ja mieli ovat hyvin haavoittuvaisia. Platoon-elokuvassa pääteemoina ovat miten sotaa ei käydä vain vihollista vastaan vaan usein vihollisen on omassa itsessään, miten erilaiset johtajat asettavat joukon helposti eri leireihin missä toinen puolisko henkisesti taistelee toista ja toisaalta miten eri ihmiset purkavat pahaa oloaan sodasta eri tavoilla. Full Metal Jacketin koulutusosiossa teemana on miten kiusaaminen todella arpeuttaa ihmisen mutta muuten elokuvasta minun on hyvin vaikea löytää isoja teemoja. Varmaan elokuvan ajatuksena on näyttää sodan järjettömyys mutta mielestäni Ilmestyskirja Nyt ja Platoon näyttävät tämän teeman paljon paremmin.
Elokuvassa on siis kyllä vahvuutensa, mutta kokonaisuus ontuu. Elokuvan koulutusosio saisi minulta neljä tähteä viidestä mistä D’Onofrion loistava roolisuoritus on tästä pitkälti vastuussa. Vähän pisteitä vähennän kuitenkin Ermeyn ylinäyttelystä. Elokuvan toinen osio, missä ollaan itse sodassa, saa kuitenkin minulta vain kaksi tähteä viidestä mainitsemani punaisen langan puutteen vuoksi. Elokuvan lopussa tämä osio tosin hieman paranee, kun yksi tarkka-ampuja ampuu melkein koko joukon kuoliaaksi missä näkyy sodan hulluutta ja sitä miten yksi tarkka-ampuja voi saada paljon tuhoa aikaan, mutta ei kuitenkaan riitä nostamaan elokuvan sotaosiota silmissäni hyväksi. Keskiarvona antaisin siis elokuvalle kolme tähteä viidestä.
Olen Full Metal Jacketin katsonut varmaan 5-6 kertaa koska olen aikuisena halunnut antaa elokuvalle muutaman vuoden välein uuden mahdollisuuden, mutta valitettavasti mielipiteeni elokuvasta ei ole aikuisena muuttunut. Ainoa ero on, että aikuisena osaan tarkemmin analysoida elokuvan ongelmakohdat. Ai niin, mainittakoon vielä, että elokuva olisi mielestäni toiminut paljon paremmin lyhytelokuvana niin että elokuvaan olisi jätetty vain koulutusosio missä on myös selkeä päätös. Silloin elokuvalla olisi ollut selkeä alku ja loppu, ja käytännössä tuntui joka tapauksessa, että koulutusosion loputtua myös Full Metal Jacket loppui ja sen jälkeen alkoi melkein kokonaan uusi elokuva.
Pidän Full Metal Jacketia siis keskinkertaisena elokuvana, mutta silti suosittelen elokuvan katsomaan, jos sotaelokuvat kiinnostavat. Tämä siksi, että kannustan aina itse katsomaan elokuvan ja muodostamaan siitä oman mielipiteen. Vaikka moni pitäisi elokuvaa hyvänä, sinä saat pitää sitä huonona ja toisinpäin: vaikka moni haukkuisi elokuvaa, sinä saat pitää sitä hyvänä. 🙂
