Suomalainen elokuva teki historiaa, kun FC Venuksen uusintafilmatisointioikeudet myytiin Saksaan. Jalkapalloaiheinen ihmissuhdekomedia viihdyttää ja tuo hyvän mielen, mutta elokuvallisesti se on aika köykäistä tavaraa. Mieli pyyhkiytyy melkein heti, kun DVD:n on poistanut masiinasta. “Katoinko äsken jonkun elokuvan?” Sitä samaa tyhjänpäiväistä valtavirtatuotantoa, jota suomalainen elokuva on viime aikoina harmittavan usein edustanut.
Juoni: Miestensä jalkapallohullutukseen kyllästyneet naiset haastavat miehet jalkapallo-otteluun. Rankan harjoittelun jälkeen matsi koittaa ja panokset ovat suuret.
Elokuvan esittelemä maailma on teennäinen ja hahmot pinnallisen yksipuolisia. Hahmojen syventämisyritykset ja draamalliset viritelmät eivät toimi, vaan jäävät kliseiden tasolle. Meininki onkin koko ajan hyvin tuttua, jopa kliseistä. Ennalta-arvattavuus myös vaivaa koko ajan, seuraavan kohtauksen pystyy jokainen jo pari elokuvaa nähnyt ihminen arvaamaan. Voi sitä tunnetta, kun arvasin sanatarkasti erään lauseen. Ärsyttävän kotimaiseen tapaan radiohitit soivat taustalla.
Dialogi on parhaimmillaan mukavan raikasta ja useissa kohtauksissa huumori toimii. Hyvät näyttelijät Hannu-Pekka Björkman, Petteri Summanen, Jukka Rasila, Taneli Mäkelä ja Laura Malmivaara ansaitsevat parempaa kuin tällaiset tyhjänpäiväiset roolihahmot tyhjänpäiväisessä elokuvassa, mutta hyvin he tietenkin näyttelevät. Suomen Julia Roberts eli Minna Haapkylä on yhtä huono näyttelijä kuin amerikkalainen esikuvansa. Debyyttinsä ohjaava Joona Tena ainakaan tämän perusteella ole mikään ohjaajalupaus, tuleva Suomen Stephen Herek.
Aivoille lepoaikaa antava draamakomedia on ihan hauska, mutta elokuvallisesti todella huono. Sujuva kerronta pitää otteessaan keston ajan, mutta vain keston ajan. Elokuvan haamu lähtee hyvin pian pääkopasta pois ja “ihan kiva” -tunne olikin vain hetken huumaa. Kevyttä viihdettä kaipaavalle FC Venus tarjoaa kivan lauantai-illan ja miksei jopa torstai-illankin.
