Kun tähti syntyy, niin toinen yleensä sammuu. Tämä on luonnon laki myös tässä elokuvassa, joka filmattiin ensimmäisen kerran George Cukorin toimesta jo vuonna 1932 nimellä What Price Hollywood? Tutumpi uudelleenversio, Tähti on syntynyt vuodelta 1954, oli myös Cukorin käsialaa ja sitä en olekaan vielä onnistunut näkemään. Uusin versio on vuodelta 1976 ja se tunnetaan nimellä Tähti on syttynyt. Tässä uusimmassa pääosissa viilettävät Barbra Streisand ja Kris Kristofferson ja sen maine on melko huono, vaikka sinällään se ei mielestäni edes ole mikään täysi pommi. Häviäähän se toki selvästi tälle 1930-luvun klassikolle.
Esther Blodgett (Janet Gaynor) asuu kaukana Hollywoodin glamourista maaseudulla. Nuoren tytön sydämeen on iskenyt mieletön elokuvakärpänen. Esther se vaan haaveilee filmitähden urasta ja kotiväki nauraa tytön hupsuille haaveille, paitsi isoäiti (May Robson), joka ainoana rohkaisee lapsenlastaan tavoittelemaan unelmiaan. Näin ollen Esther uskaltaa lopulta ottaa ratkaisevan askeleen ja lähtee valloittamaan elokuvamaailmaa. Realiteetit tyrkätään kuitenkin heti hänen naamansa eteen. Esther joutuu toteamaan, että hän todellakin on vain yksi hupsu tyttö tuhansien samankaltaisten joukossa.
Esther päätyy sekalaisiin tehtäviin mm. tarjoilijaksi. Tällaisella tarjoilukeikalla hän törmää sattumalta oikeaan elokuvatähteen Norman Maineen (Fredric March), joka pienessä sievässä iskee silmänsä suloiseen Estheriin. Norman pyytää myös Estheriä koekuvauksiin, kun kuulee tytön näyttelijäsuunnitelmista. Kuten arvata saattaa, Esther miellyttää studiopomoja ja tytöstä tulee pikkuhiljaa tähti. Nimikin muuttuu Vicki Lesteriksi. Vicki ja Norman menevät pian myös naimisiin ja paparazzit tunkeilevat heidän elämäänsä. Vickin tähden noustessa Normanin ura alkaa laskea. Tämä fakta yhdistettynä Normanin alkoholinkäyttöön saa murheellista jälkeä aikaan. Tragedioilta ei vältytä, mutta ne kohdataan lopulta suoraselkäisesti alistumatta kohtalolle.
Tähti on syntynyt tuntuu vieläkin hämmästyttävän tuoreelta elokuvalta. Tämä on vanhimpia värielokuvia, mitä olen nähnyt. Värit ovatkin suuri osa koko elokuvan kokonaisviehätystä. Vasta värit päästävät vanhanajan Hollywood-glamourin oikeuksiinsa. Pukujen loisto ja kirkkaat valot kertovat paljon enemmän tästä menneestä aikakaudesta kuin mustavalkoinen taltiointi pystyisi ikinä kertomaan. Nämä hienot kuvat osoittavat, että monet Hollywood tähdet viettivät jo 70 vuotta sitten paljon hulppeampaa elämää, kuin moni meistä suomalaisista pystyy vielä tänä päivänäkään viettämään. Esimerkiksi pariskunnan häämatkallaan käyttämä asuntovaunu suihkuineen kuuluu luksustarvikkeisiin, joista nykypäivän normaalipulliainen voi vain haaveilla.
Päänäyttelijäpari Janet Gaynor ja Fredric March miellyttivät minua suuresti. Janet Gaynorin, mykänajan suuren tähden, ura oli jo selvästi laskussa. Tässä puheroolissaan hän on jollain tavalla sympaattisen herttainen. Hänen ulosantinsa on toki arahkoa, joka saattaa olla syynä yhtäkkiseen uran tyssäämiseen. Silti tämä rooli, maalaistytöstä Hollywood-tähdeksi, sopii hienosti hänen olemukselleen. Janet Gaynor muuten vastaanottaa tässä roolissaan Oscar-patsaan. Tätä suoritusta hän oli päässyt harjoittelemaan jo oikeassa elämässään. Olihan hän ensimmäinen naisnäyttelijä, joka ikinä voitti Oscarin. Tosin olipa hänen vastanäyttelijänsä Fredric Marchkin kerinnyt jo oman Oscarinsa pokata. Eikä ihme, sillä March tekee uskomatonta jälkeä elokuvasta toiseen. Tässäkin elokuvassa hän on täysin suvereeni jokaisessa kohtauksessa, missä hän vaan esiintyy. Tuntuu, että March on nykypäivänä näistä vanhanpolven näyttelijöistä yksi unohdetuimmista. Ikään kuin miehen arvostus olisi ollut korkeampi hänen eläessään no joskus näinkin päin.
May Robson sopii erinomaisesti tällaisiin jämäköihin, mutta silti hauskoihin, isoäidin rooleihin. Adolphe Menjoulla on miellyttävä tyyli sovittelevana studiopomona. Ärhäkkää pr-vastaavaa näyttelevä Lionel Stander jää myös positiivisena mieleen. Hänen nykypäiväinen vastineensa voisi olla Matti Nykäsen henkilökohtainen toimittaja Kai Merilä.
Elokuvan julma Hollywood-maailma ei ole kovinkaan kaukaa haettu. Tässäkin elokuvassa fiktio kohtaa eräällä tavalla faktan. Kun tätä elokuvaa kuvattaessa tuhannet unelmiinsa uskovat tyttöparat ovat joutuneet pettyneinä itkemään itsensä uneen, kun paikka tähtikartalta ei ikinä auennutkaan, niin joukossa on aina se yksi tyttö, jolle jumalat ovat suopeita. Tällä kertaa tuo onnentyttö oli näyttelijättärenalku nimeltään Lana Turner, joka pääsi vilahtamaan taustalla yhdessä elokuvan joukkokohtauksista. Tämä vilahdus tarkoitti samalla lähtölaukausta hänen loistavalle uralleen.
nimimerkki: mauge
