Sci-fin kaipuussa pelkkien klassikkojen kertaaminen alkaa sekin joskus kyllästyttää. Jos tarjolla on jokin aivan uusi tarina, ei siihen voi olla tarttumatta.
Kyllä jokaisen sci-fin ystävän kannattaa Serenity katsoa, vaikka ei se mitään uutta verta lajiinsa tuo. Serenity on hieman kuin Star Wars heitettynä muutaman paksun seinän läpi. Pinnasta on lähtenyt kaikki mahdollinen vanhanaikaisuus, mutta samalla myös kaikki särmikäs ja mieleenpainuva. Tasaisuudella ja pelkistetyillä ilmeillä pelaaminen on vaativa laji. Juoni ei sentään muistuta liikaa mitään muuta avaruusseikkailua, sikäli kuin nyt tämän lajityypin rajallisella tuntemuksellani osaan arvioida.
Hahmot eivät soinnu yhteen niin hyvin kuin pitäisi. Ristiriitaisuus T-paitaisten päänaukojaseikkailijoiden ja eksoottisempien kulttuurien edustajien välillä ärsyttää virkistämisen sijasta. River Tam (Glau) tekee toki parhaansa puolikliseisenä meedionaisena joka perustelee paikkansa välillä erittäin hienosti mutta ei kuitenkaan vakuuta täysin, olivatpa säännölliset sekoilukohtaukset miten dramaattisia tahansa. On hän silti aivan toista luokkaa kuin muut persoonaltaan aaltopahvia vastaavat tyypit. Laajassa joukossa on muuten erittäin vähän niminäyttelijöitä. Se kertoo halusta erottua, ja mikäs siinä. Uusia naamoja katselee hyvin mielellään.
Loppupuolen äksöniin keskittyy kernaasti kun varsinaisesta jutusta on jo pudonnut sen harmauden takia pois. Lopputunnelmiin samaistumiseen riittää mainiosti kun vain vielä tietää kuka on hyvä ja kuka paha. Muutama mainio idea pulpahtaa muuten aika valjun muistikuvan pintaan. Sankarjoukon löytämä kuollut kaupunki ja sieltä löytynyt todistekappale ovat kerrassaan herkullisen jännittäviä oivalluksia. Kunpa niitä olisi vain ollut enemmän. On myös ilo huomata ettei pahisten ole mikään pakko aina olla jotain käsittämättömiä hirviöitä. “Raatelijat” toimivat hienosti sellaisinaan.
Elokuvan nopea unohtuminen ja mielenkiinnottomuus johtuu yleensä liian kovasta yrittämisestä. Tyypillisesti se aiheuttaa erittäin suuret vahingot, mutta ei Serenity kuitenkaan niin huono ole. Osa ongelmaa on tunteiden huono välittyminen. Huumoria on tuskin lainkaan. No joo, toimintakomedioiden syntyvyyttä on ihan hyvä vain säännöstellä ankaralla kädellä, mutta kyllä luokitteluperusteiksi ja hyvän mielikuvan muodostamiseen vaaditaan myös jonkinlainen tunteellinen kivijalka. Oli se sitten räkänaurua, kyyneliä tai silmät-ammollaan -elämyksiä.
Muutamasta piristävästä yllätyksestä huolimatta elokuvan katsoo loppuun lähinnä valloitusmielessä. Keskeyttäminen kun on aika tylyä, ja esitysajan vähetessä se kannattaa aina vain vähemmän. Harmi ettei aiheesta saatu enempää irti kuin jotain kehityskelpoisen näytteen ja vuokraamon hyllyn kuriositeetin väliltä.
nimimerkki: Organismi
