Vuonna 1958 valmistui kaksi Puupää-elokuvaa, toinen oli “Pekka ja Pätkä miljonääreinä” ja toinen nyt arvosteluvuoron saava “Pekka ja Pätkä Suezilla”. Ohjaajana hääri jälleen tuttu mies, Armand Lohikoski.
Leffan juoni kulkee seuraavasti. Pekka ja Pätkä lukevat rauhassa lehteä puistonpenkillä ja juttelevat lehdessä olevasta Suezia ja rauhanturvaajia käsittelevästä jutusta, kun sattumalta kaksi suomalaista YK-sotilasta (Tommi Rinne ja Mikko Niskanen) kuulevat miekkosten puheet ja päättävät kolkata heidät ja passittaa sijastaan Suezille lähtevään koneeseen. Ja ennen kuin kaverukset huomaavatkaan, ovat he jo suomalaisten YK-joukkojen seurassa kaukana Voikukankadun leppoisuudesta.
Perillä määränpäässä kaverit yrittävät selittää, että on tapahtunut väärinkäsitys, mutta sitä ei komppanian päällikkö kuuntele vaan komentaa parivaljakon kuulovartioon Kolmen taatelin keitaalle. Keitaalla kaverit kohtaavat rosvojoukon ja joutuvat heidän vangeikseen. Kaveruksille selviää myös, että kalifin kaunis Suleima-tytär (Assi Nortia) on myös rosvojoukon vankina. Kolmikko onnistuu pakenemaan ja tästä alkaa Pekan ja Pätkän huima seikkailu tuhannen ja yhden yön tarinoiden maisemissa. Kommelluksia unohtamatta.
Elokuva on suoraa jatkoa vuotta aiemmin valmistuneelle “Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä” -seikkailulle. Vaikka elokuvan nimi on “Pekka ja Pätkä Suezilla”, niin todellisuudessa Suezin kuvaukset suoritettiin täällä koti-Suomessa, nimittäin Seutulassa, Ruduksen hiekkakuopilla. Mutta sen verran aidon näköiset Suezin maisemat on saatu aikaan, että eräs sen aikainen kriitikko meni halpaan ja moitti Suezin maisemien kuvauksia tylsiksi ja yksitoikkoisiksi.
Elokuvan nimi on mielestäni hieman harhaanjohtava, sillä enemmän tämä elokuva liittyy tuhannen ja yhden yön tarinoihin, kun mukana on aavikkorosvoja kalifeineen ja sulttaaneineen ja jopa aika huvittavan näköinen lampun henki, joka toteuttaa kolme toivomusta.
Leffa etenee jälleen muiden Puupäiden tapaan leppoisasti ja alusta alkaen on hauskaa menoa tiedossa. Pakarisen ja Niemen loistosuoritusten lisäksi Siiri Angerkoski on myös hauska, etenkin leffan loppupuolella komennellessaan lampun henkeä kaulinta heilutellen.
Yhteenvetona “Pekka ja Pätkä Suezilla” on kepeää aivot narikkaan -viihdettä, muttei kuitenkaan sarjan paras, ei myöskään huonoin. Omalla Puupää-elokuvien listallani tämä elokuva sijoittuu jonnekin keskivaiheille.
Aikoinaan kriitikot haukkuivat tämänkin tekeleen, mutta kansa piti tästä ja kävi sankoin joukoin leffateatterissa nauramassa Pekan ja Pätkän toilailuille.
Jälleen kerran leffaa voi huoletta suositella kaikille Puupää-huumorista ja muista vanhoista kotimaisista elokuvista pitäville. Pisteitä Suezin seikkailulle kolme.
nimimerkki: Juki
