Noitapiiri oli 1990-luvun puolivälissä aikansa hittituote, joka iski lujaa erityisesti teinityttöihin. Elokuvalla oli mm. vaikutusta siihen, että wiccalaisuus, goottipukeutuminen ja muu noituuteen liittyvä sälä nousi nuorison keskuudessa jopa ihan trendivirtaukseksi asti. Nyt nämä henkäykset ovat tasaantuneet taas marginaaliin ja Noitapiirikin on miltei kokonaan unohdettu pätkä, jota jotkut harvat saattavat vaalia nostalgisissa muistoissaan.
Elokuva kertoo tyttönelikosta, joista etualalla häärivät hyvyyden hehkuvana dynamona Robin Tunney ja eräänlaista pahuutta symboloi Fairuza Balk. Kahta väliinputoajaa näyttelevät Neve Campbell ja Hollywood nuorisokuvauksiin kiinteästi kuuluva kiintiötummaihoinen Rachel True. Kaikilla näillä tytöillä on omat heikkoutensa ja jonkinlaisia sopeutumis-/identiteettiongelmia. Tunneyn esittämä Sarah on tarinan keskiössä kouluun saapuvana uutena tyttönä, joka onnekseen – tai epäonnekseen – lyöttäytyy samaan porukkaan kolmen okkultismia, spiritismiä tai jonkinlaista noituutta harrastavan tytön kanssa.
Eräänä synkkänä ja pimeänä yönä tytöt muodostavat noitaympyrän ja ensin kauhukseen, mutta lopulta ilokseen huomaavat, että Sarah on puuttuva palanen taikavoimien irtipääsemiselle. Tytöt ovat pyytäneet suuria ja selittämättömiä voimia puolelleen ja nyt vihdoin ovat saaneet sitä, mitä ovat tilanneet. Ensireaktiot näistä yllättävistä noituudenlahjoista ovat tietenkin ymmärrettävät eli aletaan janota kostoa kaikille niille, jotka ovat heitä aikaisemmin alistaneet. Tästä huomiosta syntyykin elokuvan herkullisimmat hetket, koska kosto on tietysti aina suloisin. Totta kai nuorten teini-ikäisten noitien toiveissa on myös toteuttaa mielihaluja ja fantasioita, joista ovat aina haaveilleet, mutta aikaisemmin realismin rajat ovat tulleet vastaan. Noidilla ei ole mitään rajoja, joten giltsit saavat nyt revitellä sydämensä pohjasta. Tietysti suuresta huumasta ja nousuhumalasta seuraa ennen pitkää lasku maanpinnalle ja niin käy nytkin, kun taikuus ja magia käyvät liian kovaksi painolastiksi tytöille ja päät alkavat hajota yhdellä jos toisella.
Leffa on selkeästi teini-ikäiselle yleisölle räätälöity. Päähenkilöt ovat viehättäviä teinejä, joten samaistumiskohteita riittää tytöille ja ihastumiskohteita pojille. On kuitenkin pakko huomauttaen todeta, että elokuvan teininoidat olivat kaikki hieman yli-ikäisiä rooleihinsa. Räikeimpänä esimerkkinä Rachel True, joka saattoi laulaa Reetun tahdissa “Olen kolmekymppinen”-biisiä, mutta toisaalta Hollywoodissa on maailman parhaat ihmismekaanikot, joten oikeasti Rachel kyllä menee ihan hienosti 18-kesäisestä, niin kuin muutkin tytöt. Tämän sanon vilpittömästi ilman sarvia ja hampaita.
Itse näyttelytyössä parhaiten onnistuu Fairuza Balk, joka vetää roolinsa läpi lievillä ylikierroksilla. Ei siis ihme jos tämä roolisuoritus olisi ollut suurin vaikuttava tekijä siihen, että mimmi valittiin pari vuotta myöhemmin Derek Vinyardin skitson tyttöystävän osaan elokuvaan American History X. Tunney ja True säihkyvät ihan kauniisti mukana, mutta eivät pääse tulkinnoissaan Balkin tasolle. Neve Cambpell on söpö, mutta ei vielä tässä vaiheessa ole puhjennut siihen loistoon, jonka hän saavutti Screamin avuttomana, mutta reippaana Sidney Prescottina. Huomionarvoista on se, että vaikka Noitapiiri oli aikansa superhitti ja kaikista neljästä tytöstä povattiin suuria nimiä Hollywoodin tähtitaivaalle, niin loppujen lopuksi kaikkien uneksima megaura kuitenkin tyssäsi miltei heti 2000-luvulle tultaessa. Tunney teki vielä Vertical Limitissä ison roolin. Balk nähtiin Melkein Julkkiksessa. Campbell teki kolmannen Screamin ja True katosi lähes kokonaan.
Elokuva saattaa toimia paremmin jos olet alta parikymppinen. Toisaalta jos itse olet katsellut tämän ensimmäisen kerran alle kaksikymppisenä, niin leffa saattaa saada aikaan niitä kuuluisia nostalgisia värinöitä. Itse ainakin olen ymmärtänyt, että juuri tällä elokuvalla on ollut suurta vaikutusta joihinkin 80-luvun alkupuolella syntyneisiin tytsyihin. Saatan tietysti olla väärässä.
Tämän elokuvan vanavedessä tuli nopeasti tv-sarja Teininoita Sabrina ja vähän myöhemmin Siskoni on noita, jotka molemmat kuitenkin olivat hengeltään hieman komediallisempia. Noitapiiri kuitenkin pyrkii olemaan hieman pelottava ja jopa realistinen. Tietysti jos on huono päivä tai vanne puristaa muuten ohimoa, niin tämän voi nähdä silkkana humpuukina. Lordi-kohun aikana tämä olisi tuomittu ehkä jopa paholaisen yritykseksi viekoitella teinityttöjä pimeyden voimien käyttäjiksi.
Noitapiiri ei ole ryppyotsaisesti tehty, vaan siinä on aika-ajoin tosi hyviä huumoriheittoja, joista pääosin vastaa aggressiivis-maaninen Nancy eli Balk. Tarina on toimiva ja samalla tehtiin myös uusi genreavaus. Tietysti ohjaaja Andrew Flemingiä voi kyseenalaistaa siitä, miksi hän teki elokuvastaan näin mainstreamin, mutta toisaalta se on turhaa, koska kaikki tietävät, että kyse on ollut voittojen maksimoinnista. Elokuvan suosio olisi saattanut jäädä marginaaliin jos mustan magian ja noituuden saloja olisi avattu realistisemmasta näkökulmasta. Vakavampana tämä olisi saattanut muuttua jopa pitkäveteiseksi, joten tällä tavalla tehtynä Noitapiiri on sopivan viihdyttävä raina, joka on melko varma valinta perjantai-illan tunnelman nostattajaksi. Noituus on sitä paitsi aina kiehtova aihe ja kuka teini-ikäinen ihminen ei olisi fantasioinut siitä, että voisi saada asioita tapahtumaan ihan tuosta noin vaan sormia näpsäyttämällä. Itse asiassa tässä ajatuksessa lienee myös koko elokuvan juju.
nimimerkki: mauge
