Jälleen kerran, noin puolen vuoden katsomistauon jälkeen, oli pakko kaivaa hyllystä japanilaisen elokuvan riemuvoitto, Battle Royale. Elokuva on aina pitänyt minut otteessaan, ja olenkin katsonut sen jo toistakymmentä kertaa. Silti se ei ole kertaakaan menettänyt otettaan, vaan pitää katsojan tuolissa koko tuon ahdistavan kaksituntisen.
Kinji Fukasakun viimeiseksi täyspitkäksi elokuvaksi jäänyt Battle Royale on tarina yhdeksännestä koululuokasta, jonka Japanin armeija kesken luokkaretken huumaa ja vie autiolle saarelle. Kun oppilaat heräävät, saavat he kuulla ikävät uutiset: He ovat nyt mukana tämän vuoden Battle Royale -pelissä. Pelin säännöt tulevat nuorille täytenä yllätykseä, ovathan ne kaikessa yksinkertaisuudessaan vain: “Tappakaa toisianne, kunnes vain yksi teistä on jäljellä.” Peliä johtamaan on valittu luokan entinen opettaja, jona Takeshi Kitano tekee aivan mahtavan roolityön.
“Hän ei ollut kunnon aikuinen, älkää tulko hänen kaltaisekseen”Syy, miksi Japanin hallitus järjestää pelin, on Japanissa julkaisun aikoihin ajankohtainen asia, eli nuorten haluttomuus käydä koulua. Japanin koulujärjestelmä on niin raskas, etteivät nykynuoret enää jaksa sitä. Siispä nuoriso boikotoi koulua, ja hallitus ei keksi enää muuta keinoa saada oppilaita takaisin koulun penkille kuin Battle Royale. Eihän Japanissa tilanne tosin niin paha ole kuin elokuvassa annetaan ymmärtää, mutta tämä toimii samalla kehotuksena oppilaille, että myöskin jonkinlaisena satiirina Japanin hallitukselle, joka ei sitten tee mitään järkevää helpottaakseen oppilaiden koulunkäyntikynnystä. Lapsista ei haluta tulevan tyhmiä, ja peliä ei saa vastustaa millään tavalla, ovathan vastustajat vain huonoja aikuisia.
Nuoret lähetetään matkaan yksitellen ja jokaiselle annetaan mukaan varusteet, joihin kuuluu myös ase. Aseet vaihtelevat, ja onnekkaat saavatkin konepistoolin tai kranaatteja, kun taas onnettomat joutuvat tyytymään viuhkaan tai kattilan kanteen. Teinit katsovat elokuvan aikana myös erittäin koomisella tavalla tehdyn opetusvideon pelistä, mutta koska aihe on niin vakava, saa videokin jo aikaiseksi ristiriitaisia tunteita katsojassa. Ruudun alalaidassa ajoittain näkyvä jäljellä olevien teinien mittari saa elokuvan vain tuntumaan entistä todellisemmalta.
“Mitä vikaa tappamisessa on? Kaikilla on omat syynsä”Koska yhdeksäsluokkalaisia näyttelemään on todellakin valittu teinejä, tekevät he uskottavaa työtä elokuvan aikana. Kaikki eivät tietenkään suhtaudu peliin samalla tavalla, vaan jotkut eivät suostu pelaamaan ja tappavat itsensä mieluummin kuin ovat mukana tässä. Toiset taas tappavat peloissaan ja kotiinpääsyn toivossa. Joku etsii rakastaan ja luokan ainainen häviäjä Mitsuko haluaa vain kerrankin olla hyvä jossain. Luokalla on myös kaksi uutta oppilasta, jotka on tuotu mukaan antamaan peliin vähän lisävauhtia. Oppilailla olevat kaulapannathan räjähtävät jos ei voittajaa löydy kolmessa päivässä.
“Olen pahoillani, unohdin, että he kaikki olivat ystäviäni.”Koska pelin sääntöjen mukaan vain yksi voi selvitä, ei pelissä voi luottaa kehenkään. Ystävyyssuhteet häviävät vainoharhaisuuden tullessa kuvioihin. Jokainen nuorista haluaa vain päästä kotiin, mutta ovatko he valmiita tappamaan parhaan ystävänsä? Eihän kukaan voi käyttäytyä järkevästi, kun häneltä vaaditaan jotain vastaavaa.
Elokuvan päähenkilöiksi nousevat Shuya (Fujiwara), sekä luokan priimus Noriko (Maeda). Molemmat haluavat löytää rauhanomaisen ratkaisun pois saarelta, ja kun toinen vaihto-oppilaista, Kawada (Yamamoto) sanoo, että tie ulos saarelta on olemassa, alkavat he luottaa häneen.
Elokuvan tunnelma on aivan loistava. Saari on sellaisenaan kaunis kuin mikä, mutta se tulee koitumaan kuolemaksi yli neljällekymmenelle ihmiselle. Rantakiviä hakkaavat aallot näyttävät, ettei pakotietä todellakaan ole. Tunnelmasta suuren osan rakentaa elokuvan musiikki, joka on aivan mahtavaa. Klassinen musiikki soimassa, kun tyttö yrittää taistella hengestään vaikkei mitään toivoa ole. Tällaiset kohtaukset tekevät elokuvasta niin käsittämättömän upean. Toivo on todellakin jossain aivan muualla kuin tällä saarella.
Kokonaisuutena Battle Royale on äärimmäisen komea elokuvakokemus. Siinä on vain niin paljon asioita, jotka saavat minut pitämään siitä: Epätoivo, pelko, vainoharhaisuus, väkivalta, ystävyyssuhteiden uudelleenharkitseminen ja vastaavat vain sen takia, että isokihot päättivät niin. Ja vaikka tästä kaikesta onnistuisikin selviämään, niin miten enää voi sopeutua ympäröivään maailmaan kaiken kokemansa jälkeen. Lopussa näytettävä luokkakuva ja aivan mahtava, hevimiehenkin pehmittävä Dragon Ashin rapkappale onnistuivat tuomaan juuri sopivan haikean mielen, ja osoittamaan, että Battle Royale oli elokuvana matka, joka kannatti todellakin tehdä.
nimimerkki: Nosoki
