En valitettavasti ole koskaan saanut mahdollisuutta tutustua itse sarjaan, joka tämän elokuvan innoitti. Juttuja olen kyllä kuullut runsaasti ja Pariisin Disneyland-teemapuistossa sarjan inspiroimassa Hollywood Tower Hotellissa olen myös vieraillut. Tämän kattavan kokemusten summan tuella ajattelin siis alelaarista nappaamastani devarista irtoavan kevyttä viihdettä vahanaikaisine säikyttelyineen. Sitä se ainakin yritti myös tarjota.
Twilight Zone: The Movie (en suostu käyttämään erittäin tökeröä suomennosta) on neljästä lyhyttarinasta koostuva elokuva, joka on epätoivoisesti pyrkinyt vangitsemaan Rod Sterlingin TV-sarjan ilmeisesti muistettavimmat aiheet (sillä sarjaa katsomatta myös minä olen niistä kuullut) neljän kovatasoisen ohjaajan avustuksella. Lopputulos ei todellakaan ole kummoinen.
Ensimmäisessä episodissa, josta vastaa John Landis, katsojalle tarjoillaan raivon partaalla oleva keski-iän ylittänyt patrioottinen amerikkalainen mies, joka vihaa rodullisesti eroavia ihmisiä. Mies saakin oi niin oivallisen opetuksen, kun hän siirtyy “hämärän rajamaille” ja huomaakin itse olevansa vihaamansa ihmisryhmän asemassa. Toisesta osasta vastaakin jo sitten Steven Spielberg, jonka luulisi nykyään häpeilevän mihin sitä tuli joskus ryhdyttyä. Perusidea; vanhainkotiin saapuu salaperäinen mies, joka tarjoaa vanhuksille mahdollisuuden olla jälleen nuoria. Kolmannessa osassa häärii psykoottinen poika, joka on taikavoimia apunaan käyttäen orjuuttanut perheensä ja viimeisessä (ja myös ehkä aiheeltaan tunnetuimmassa) osassa mies näkee jotain lentokoneen siivellä.
Siinä siis periaatteessa potentiaalinen paketti, jonka näillä ohjaajilla tulisi ainakin kohtalaisesti onnistua. Valitettavasti ainakaan minun mielestäni näin ei missään nimessä käynyt. Näyttelijöiden suoritukset ovat noloa katseltavaa kun ehkä 50-luvulla toimineet “pelokkaat” kiljahdukset ja ilmeet pyritään tuomaan yli kolme vuosikymmentä ajassa eteenpäin. Uskottavuutta ei ole ja näyttää siltä, kuin näyttelijät itsekin olisivat noloina suorituksistaan. Erityisen surkuhupaisaa menoa mielestäni tarjoillaan mainitsemassani kolmannessa osassa, jossa mystisen pojan tavannut nainen kiljahtelee suurinpiirtein muovailuvahasta tehtyjen otusten edessä ja lopuksi ryhtyykin pojan ystäväksi; “Together we can master it… and learn from it.”
Twilight Zone: The Movie on kaiken kaikkiaan keskinkertaisen alapuolella. Katsojaa ei varmasti missään vaiheessa ala ahdistaa ikkunan takana palloileva hirviö, joka repii kenenkään huomaamatta lentokoneen siiven hajalle, vaan pikemminkin alkaa miettiä, miksi ihmeessä tuon jutun ei annettu kuolla 50-luvulle tai ainakin, miksi sitä ei jätetty tuleville polville vain osaksi Simpsoneiden Halloween Specialia. Kaikkein onnistuneimpana pitäisin varmaankin ensimmäistä osaa, vaikkakin vanhahkon ukkelin rasistiset heitot ovat lähinnä myötähäpeällistä kuultavaa. Hän ei sentään sorru ylimaalliseen naiiviuteen, toisin kuin pihalla pomppivat puihin kiipeilevät vanhukset, jotka nuoruuden hetkensä menetettyään nyyhkyttelevät surkeaa kohtaloaan…
Elokuvana mielenkiintoinen idea, mutta toteutus tökkii pahasti ohjaajavalinnoista huolimatta (tai ehkäpä jollain kummallisella tavalla juuri siitä syystä). Voihan tuon katsoa, jos on vannoutunut Twilight Zone -sarjan fani, mutta ei kannata odottaa… yhtään mitään. Ehkä edes tunnelman luomiseen auttaisi, jos säätäisi televisionsa mustavalkoiselle?
