Terroristeista on tullut pysyvä riesa maailman lähes joka kolkassa. Noita raukkamaisia piruja riittää, vaikka onneksi tuppaavatkin räjäyttämään itsensä taivaan tuuliin samalla kun kohteensakin. Tähän loppui saarnaosuus.
Venäjällä rahanpuutteesta kärsivä kenraali päättä joukkionsa kanssa varastaa kymmenen ydinkärkeä. Ryöstö onnistuu, ja kärkien perään lähetetään Ameriikasta Georgen esittämä eversti ja Nicolen esittämä ydinpaukkuexpertti. Siinä sitten kiertelevät ympäri maailmaa pommien perässä ja ammuskelevat kovasti mennessään.
Jos tämä tykitys ei kuulosta kovin innostuneelta, niin se johtuu siitä että elokuva ei ollut kovin kiinnostava. Olihan siinä toimintaa ja pauketta niin että erittäin heikkohermoisia voisi heikottaa, mutta elokuvien kokenut suurkuluttaja ei tästä jaksa innostua. En ole vielä oikeen sulattanut lastenlääkäri Clooneyn siirtymistä toimintaelokuvien puolelle. Mies ei ole kovin vakuuttava tällaisissa rooleissa, vaikka ei huono näyttelijä muuten olekaan. Kidmannissa on jokin ominaisuus joka myöskään ei houkuta, ja tässäkin elokuvassa tuo tunne vaivasi. En osaa sitä sen paremmin kuvailla. Ei siis kannata tätä elokuvaa vuokrata tai ostaa, vaikka itse sorruinkin jälkimmäiseen…