Ulli Lommel, tuo Saksan lahja elokuvamaailmalle on siitä ainutlaatuinen tapaus, että saa jopa Uwe Bollin näyttämään tähdeltä taivaalla. Lommel ei osaa käsikirjoittaa, eikä varsinkaan ohjata elokuvia, mutta silti jostain erittäin hämärästä syystä sälli pukkaa ulos muutaman paskapökäleen vuodessa. Ja kyllä ne tuntuvat myyvän, sillä niitä levitellään ties millaisilla bokseissa ja julkaisut luonnollisesti ovat halvimmasta päästä. Uutena herran elokuvia löytää marketeista samoihin hintoihin kuin vuokraamosta, mutta suosittelen ehdottomasti jättämään väliin. Muutamalla eurolla saa takuuvarmasti minkä tahansa paremman elokuvan ostettua kautta vuokrattua, sekä säilytettyä kourallisen mielenterveyttä. The Tomb on uskomaton kökkö sekoitus Sawia ja Cubea, vaikka ei loppujen lopuksi ole lähelläkään kumpaakaan. Toki Sawista tuttu ”I wanna play a game” –repliikki on mukana ja hieman on pyritty Cuben mystiseen ja ahdistavaan tunnelmaan, mutta siinäkään ei olla edes yritetty onnistua.
Juonikuvaus nyt äkkiä alta pois, että pääsee itse haukkumisvaiheeseen. Kaksi mahdollisimman epäkiinnostavaa henkilöä herää jonkin sortin varastosta, eikä heillä tietenkään ole mitään hajua miten ovat sinne joutuneet. Ei mene edes hetkeä kun alkaa äänentoistojärjestelmästä kuulua ”mää haluan pelata peliä” ja muuta jämäkän surkeaa dialogia. Tästä alkaa leikki, jonka pointista en edes päässyt perille, mutta se tuskin suurempi aukko on. Pääasia kuitenkin on tajuta, että vain toinen tyypeistä voi selvitä hengissä! Koskaan ei ole kyseistä asetelmaa näin pahasti raiskattu. Paskakuorrutuksena mutakakun päälle tarinaan mahtuu epäloogisuuksia, sairaalloisen huonoja juonenkäänteitä sekä muutama muu ihmishenki, joilla ei oikeasti ole minkäänlaista painoarvoa juonessa.
The Tombissa kusee kaikki mikä vaan voi, aina ohjaajan vakionäyttelijöitä myöten. On uskomatonta, kuinka pääosanainen aluksi hädin tuskin jaksaa ryömiä, mutta hetken päästä lähes juoksentelee tappaakseen aikaa. Ei kannata jättää huomaamatta sellaista pikkuseikkaa, että kaunistuksen vasemmasta kädestä melkein törröttää luu ulkona, mutta hyvinpä sillä vasaroi. Toki aina kuvakulman vaihtuessa vasara vaihtaa kättä oikeasta vasempaan, ja tätä seurataankin 81 minuutin aikana varmaan yhteensä 10 minuuttia. Aika elokuvan parissa ei ole koskaan ollut näin pitkäveteistä, joten kannattaa pistää seurapeli pystyyn ja arvuutella mitenhän Ulli on tähtiään ohjaillut. Näyttelijöiden tulkinta henkihieverissä kitumisesta on sama asia kuin järkyttävä kakkahätä keskellä ei mitään. Ainahan voi pökäleen työntää luonnon keskelle maatumaan, mutta ainakaan ei voi hylätystä puolilahosta varastorakennuksesta paeta kirveen turvin? No ei, sehän ei sovi laatuun, sillä epäloogiseen ja naiiviin tarinaan on saatava loppu ja samalla alleviivataan roolihahmojen, sekä ohjaajakäsikirjoittajan tyhmyyttä oikein urakalla. Tyhjyyteen taitavasti tuijottelevat näyttelijälahjakkuudet ovat jokainen ihan pyllystä, mutta pääosamiestä vetävää sälli on parhainta elokuvassa, sillä se on vain huono. Ei pomppaa jatkuvasti jollain vammaisuudella silmille ja jättää muutenkin melkoisen mitäänsanomattoman olon. Ainahan voi tietenkin jälkiviisastella, että jos itse olisin elokuvan tekijätiimissä ollut mukana, niin viimeistään editoinnissa olisin pistänyt hanttiin. Mukana on iso läjä ihmeellisiä leikkauksia, jotka ovat täynnä kuvauksellisia virheitä. Myös MTV-nykymuodin mukaisesti käytetään runsaasti törkeitä nopeutuksia sekä kaikenmaailman häivekuvia, eikä sovi unohtaa Lommelin tavaramerkkiä: ylösalaisin ja kaikin mahdollisin päin pyörivää kuvaa, jolla saadaan elokuvaan mukavasti turhaa lisäpituutta.
Tahattoman hauskimpana seikkana tulee maskeeraus, joka on erittäin huonon näköistä, sillä pääuhrit näyttävät siltä, kuin heidät olisi henkihieveriin pieksetty ja sekunnin myöhemmän käytöksen perusteella ihmeparantuminen on tapahtunut. Dialogin perusteella huonoimmassa kunnossa olevat taasen näyttävät voivan hyvin, sillä eräskin tyyppi valittelee katkenneita jalkoja sekä ulkona roikkuvia sisuskaluja, mutta kintut ovat tallella ja voivat hyvin, eikä kehossa näy minkäänlaisia viiltojälkiä!? Siinäkö rahat loppuivat kesken, kun piti pääosasällit roiskia täyteen sianverta? Muut immersion kannalta tärkeät seikat, kuten esimerkiksi rekvisiitta ei ole ikinä ollut näin myötähäpeällistä, sillä jos kumisten pääkallojen sekä muovikirveiden (välissä tosin vaikuttavat melkein aidoilta) pitäisi luoda painostavaa tunnelmaa millään tavalla, niin oi voi. Muutenkin miljöö on surkeimmasta päästä ikinä, sillä huoneessa on hyllyjä hyllyjen välissä, muutama arkku ja joitain hemmetin nukkeja jotka eivät liity mitenkään mihinkään. Lukuisia kynttilöitäkään ei kannata unohtaa, sillä on jo pieni ihme, etteivät ne viimeistään ole paikkaa sytyttäneet palamaan. Huoneen alkeelliset valonlähteet ovat myös muun muassa kovia kuin tiiliskivet, sekä mitä ilmeisimmin jollain tapaa itsehengittäviä kun palavat ties kuinka kauan umpinaisessa arkussa. Asiavirheitä The Tombista löytyy vaikka millä mitalla, mutta ne ikävä kyllä loppujen lopuksi ovat pienin huolenaihe.
Tyhmempikin näkee, että tämä elokuva on täyttä kuraa, mutta miten ei sitten ihminen, jonka ammattiin kuuluu tuoda kansan silmille taidetta? En keksi mitään konkreettista syytä tämän olemassaololle, tai sille, miksi Lommel suoltaa tällaista loskaroskaa jatkuvalla syötöllä. Kaitpa hän nauttii kun saa kriitikoiden ja katsojien kustannuksella pelleillä, mutta minua ainakaan ei enää naurata. En aio tämän elokuvan pariin palata enää koskaan, sillä elämä on liian lyhyt toiselle kahekskytminuuttiselle tuokiolle.
