Ennakkoon en tiennyt paljon mitään Insidesta. Tiesin vain sen olevan Ranskasta, että se esitetään Night Visionsissa. Aloin ottaa enemmän selvää elokuvasta. Eikä aikaakaan, kun festivaalien pääpiru Mikko Aromaa ilmoitti elokuvan olevan niin sykähdyttävä kokemus, että se on pakko laittaa molempiin saleihin samaan aikaan. Tämä pelkästään nosti jo odotuksia suunnattomasti, mutta sitten sama henkilö tulee vielä ennen elokuvan alkua hehkuttamaan sitä lisää. Sanat menivät kutakuinkin näin:
“Tää leffa on pakko näyttää molemmissa saleissa. Katsoin itse tämän Toronton filmifestareilla. Elokuvan jälkeen mulla oli sellanen tunne, että joku olisi tehnyt mulle fyysisesti pahaa.”Tuon jälkeen odotukset olivat latautuneet taivastakin korkeampaan ulottuvuuteen. Onneksi, siis todellakin onneksi, kovista odotuksista huolimatta elokuva oli vielä parempi.
Juoni itsessään on jo karu. Sarah on menettänyt miehensä autokolarissa, josta itse säilyi hengissä. Samassa hässäkässä nainen on vielä kaiken lisäksi raskaana. Juuri, kun Sarah on alkanut toipua onnettumuudesta, on aika mennä keisarinleikkaukseen. Tapahtumat käsittelevät leikkausta edeltävää iltaa, jolloin Sarahin kodin eteen ilmestyy mystinen nainen, joka haluaa sisälle, mutta ei pelkästää taloon…
Alexandre Bustillo ja Julien Maury luovat yhdessä käsittämättömän hienon elokuvan, jossa on paljon viittauksia vanhoihin klassikoihin. Kuvaus on aikakauteen nähden todella rauhallista. Kuvakulmat ovat hienoja ja musiikin kiihtyessä tunnelma nousee uusiin tasoihin. Voisi jopa sanoa, että nämä ranskalaiset ohjaajat ovat luonnonlahjakkuuksia, sillä kyseessä on duon esikoispitkä.
Näyttelijät ovat vakuuttavia. Alysson Paradis tekee hienoa työtä vahvatahoisena traumatisoituneena Sarahina. Täyden potin vie kuitenkin Béatrice Dalle “La femme” -roolillaan. En muista ikinä nähneeni yhtä kylmäpäistä ja pelottavaa naispahista. Inside tapahtuu melkein kokonaan yhdessä talossa, joten onkin tärkeää, että näyttelijöden vuorovaikutus toimii. Eikä voi valittaa, kun näkee Béatrice Dalle suutelemassa Alysson Paradisin vatsaa. Kertakaikkiaan loistavaa kuvausta ja näyttelijäohjausta.
Vanhoja genrejä kunnioitetaan juuri sillä, että elokuvan tapahtumapaikka on hyvin tiivis. Tätä voisi jopa kutsua “mökkihuban” uudeksi tulemiseksi. Toinen seikka mikä ilahduttaa, on yltiöpäinen gore ja sen häikäilemättömyys. Jos elokuvassa on pääosassa raskaana oleva nainen, niin totta kai hänet pitää piestä henkihieveriin. Verta siis roiskuu paljon, mutta koomisuus tulee vasta loppupuolella mukaan. Se onkin ainoa asia, joka pilaa elokuvan tunnelmaa. Elokuva olisi saanut pysytellä vakavana koko kestonsa ajan. Tällöin siitä olisi voinut nauttia kauhistellen. Nyt huumori muuttaa elokuvan loppuhuipennuksen ehkä vähän turhankin lempeäksi.
Alexandre Bustillo ja Julien Maury ovat jättäneet paljon kysymyksiä elokuvaan, joka on hyvä. Nyt katsoja ei voi olla täysin varma elokuvan tapahtumista ja niiden todellisuudesta. Ei siitä sen enempää. Jätetään jotain myös uusille katosijille. Ettei tämä nyt mene ihan vain elokuvan tarkoituksen etsimiseski, niin kerrotaan vielä tähän loppuun, että ohjaajapari työstää parhaillaan Hellraiserin uutta versiota. Tovottavasti eivät nyt kaiva itselleen hautaa moisella tekeleellä, kun Inside kuitenkin on täydellinen elokuva.
