Tulipa törmättyä elokuvaan jota on vaikea kuvailla. Mutta yritetään. 21 Grammaa kuuluu kategoriaan joko-pitää-tai-ei. Ensinnäkinn leffa vaatii täydellisen paneutumisen. Mitään hulabaloota ei voi olla ympärillä, tai koko leffa vesittyy. Juonta ei kannata referoida, vaan on tyydyttävä sanomaan että siinä seurataan kolmen ihmisen tarinaa jotka risteävät toisiansa. Tyydytään siis leffan aiheuttamiin tunnelmiin.
Alussa on ihan kuutamolla, mutta pikkuhiljaa kärsivällisyys palkitaan. Eikä aikaakaan kun elokuva on imaissut mukaansa. En muista nähneeni näin tiivistunnelmaista leffaa – jos nyt koskaan –mutta ainakaan pitkään, pitkään aikaan. Pirulauta, kun hengähdystaukoa ei ole ollenkaan. Pikaisesti leffan jälkeen uskon että syynä on tiiviit lähikuvat joilla draamoja seurataan. Ja kerrontatapa, joka ei todellakaan ole helpoimmasta päästä katsojalle, mutta tuskin on ollut tekijöillekään. Aikajärjestyksessä etenemisestä ei voi puhuakaan. Leffaa katsoessa palasia alkaa liittelemään kuin huomaamatta yhteen.
Mainitut lähikuvat vaativat paljon näyttelijöiltä. Täytyy alkaa pyörtämään mielipidettä Sean Pennistä. Tosin mielipidettä ovat muokanneet jo ukon muutkin viime aikaiset tekemiset, mutta nyt tuli niitti arkkuun. Kyseessä on todellakin karismaattinen luonnenäyttelijä. Benicio del Toroon ja Naomi Wattsiin pätevät samat määreet.
21 Grammaa voi suositella varauksettomasti hyvästä elokuvasta pitäville. Niille jotka arvostavat muitakin ominaisuuksia kuin toimintaa tai komediakohkausta. Tämä lätty jää ehdottomasti kokoelmiin, ja ei voi kuin arvailla kuinka pölkyllä päähän lyötynä olisi ollut, jos leffan olisi tarkastanut isolta kankaalta.
