Tenacious D on teräskielisiä akustisia skittoja rämpyttävä standupcomic -duo, joka yhdistelee hauskasti rockmusiikin kliseitä niin soitannollisesti kuin lyyrisestikin. Suomessa tätä hommaa kovinkaan moni varmaan tietää, mutta jenkkilässä duo on tehnyt useita TV-esiintymisiä aina Mad TV:tä ja Conan O’Brien Showta myöten. Niinikään briteissä duo tuntuu nauttivan kohtuullista suosiota, sillä ykköslätyllä nähtävässä konsertissa on paikalla monituhatpäinen yleisö katsomassa näitä mainioita miehiä.
Ensitutustumiseni duoon tapahtui vasta noin puoli vuotta sitten kun näin Dion Push-videon, jonka alussa pari katusoittajaa vetää akustisesti hauskaan tyyliin Black Sabbathin Heaven’n Helliä. Paikalle astelee Dio ja pistää oman Shown pystyyn, onhan kyse sentään Dion musavideosta. Jotenkin tuo duo jäi mieleen ja enpä silloin vielä tosiaan tiennyt että kyse on tällaisesta hommasta. Kaikkea sitä hoksaa kun surffailee ahkerasti DVD-lättyjä myyvien firmojen sivuilla.
Duo on melko lystikkään näköinen pari. Hullun kiilto silmissä remuava Jack Black on muuten tosi pätevä laulaja ja esiintyjä. Mieshän teki leffarintamalla läpimurtonsa High Fidelity -leffan yhtenä levykaupan myyjänä. Duon toinen osapuoli on depressiivisen näköinen keski-ikäinen kaljuuntunut Kyle Gass, joka kyllä taitaa kitaroinnin, mutta ei tosiaankaan näytä rokkiukolta. Oikeastaan jos heppu tulisi kadulla vastaan niin rokkiscene olisi varmaankin viimeisin asia joka juolahtaa mieleen.
Äijillä on oikeasti muutama tosi hyvä rockbiisi, joita kuunnellessa alkaa jalka vipattamaan. Akustinen musatyyli pohjautuu hardrockiin, Seatle-grungeen ja luonnollisesti soitinvalinnoista johtuen myös folkkiin. Ikävä kyllä biisejä ei ole kuitenkaan niin paljoa että tällaisen tuplalätyn saisi aikaan tyylipuhtaasti. Katsellessa hommaan alkaa puutumaan kun saman Tribute-biisin (The greatest song in the world) kuulee neljään kertaan ja vielä siihen päälle bonuksena kuinka musavideo siitä tehtiin. Kertaus on opintojen äiti, mutta liika on liikaa.
Jos erehtyy pistämään väärän lätyn sisään alkuun, kuten itse tein niin voi sitä mauttomuuden määrää, ei taitaisi mennä tuo homohuumori yleisellä kanavalla läpi. Lisäksi myydään rocktähden spermaa ja päädytään sitten juomaan sitä, jotta ääni kulkisi kuin Rod Stewardilla. Ruutuun läsähtää myös sketsi huonosta LSD-tripistä ja “kuraisesta” anaalisynnytyksestä. Vaikka meikäläinen on paljon nähnyt ja omaa väliin melko omituisen huumorintajun niin kyllä tässä taas oltiin siinä pisteessä, että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Lätyn parasta antia on muutamat TV:hen kelpuutetut sketsit, Tributen musavideo sekä tietysti tunnin mittainen live-esiintyminen. Sisältöä tällä tuplalätyllä on vaikka millä mitalla, mutta osa on melkeinpä kotivideokamaa, kuten vaikkapa tien päällä -dokkari. Toisaalta jotkut sketsit ja musavideot on toteutettu “b-tyyliin” ammattitaidolla, tuossa onkin homman juju. Tätä lättyä ei pysty suosittelemaan, mutta jokainen voi itse päätellä tämän tekstin perusteella pitääkö tästä vai ei. Muusikoille huumori kolahtaa varmaan parhaiten, mutta osa menee ylikin, riippuu tietysti kuinka kieron huumorintajun omaa.
DVD kestää varmaan lukuisia katselukertoja niin että kavereiden kanssa istuskellessa kaivetaan esiin hölmöimmät jutut ja parhaat biisit. Siis sitten vasta kun mauttomuuden arviointikyky on laskenut reilusti.
