Vuoteen 1943 meidät vie elokuva Memphis Belle. Se on kertomus Memphis Belle -nimisen lentokoneen miehistöstä, joka soti 2. maailmansodassa. Sotaleffoista kuuluisampia tämä ei ole, mutta kuitenkin hyvä leffa on kyseessä. Syviin henkilöhahmoihin luotetaan enemmän kuin ammuskeluun. Nuoret tähdet sopivat rooleihinsa täydellisesti ja vetävät hyvin aidonoloiset roolisuoritukset, varsinkin Eric Stoltz ja Billy Zane ovat hyvässä vedossa nuorina sotilaina.
Elokuva ei ole niin kunnianhimoinen kuin sotaleffat yleensä. Tähtilippua ei pahemmin heiluteta, eivätkä taistelut ole niin suuria. Tunnelmaan on kuitenkin mukavasti panostettu ja elokuva onkin saavuttanut hyvin tuon ajan ilmapiirin. Vahvat henkilöhahmot tekevät elokuvasta helposti lähestyttävän, sillä katsojan ei ole vaikea samaistua sotimaan lähteviin nuoriin. Leffa pitää otteessaan, eikä tylsiä hetkiä tule.
Elokuvan pienimuotoisuus on sen valttikortteja, mutta siitä löytyvät myös sen heikkoudet. Nyt Memphis Belle on vain pieni elokuva, joka ei pysty olemaan mitään sen suurempaa. Tunteita se herättää, mutta sotaelokuvilta kaipaa aina jotain suurempaa. Leffa tapahtuu pääasiassa sen lentokoneen sisällä, mutta meno ei ehdi muuttumaan 103 minuutin aikana ollenkaan tylsäksi. Lentokoneen sisällä olisi voitu herätellä Das Bootin kaltaista piinaava ilmapiiriä, mutta sellaista ei ole lähdetty muutamia kohtauksia huomiomatta tavoittelemaan. Pläjäyksessä häiritsevä patriotismi on karsittu melkein kokonaan pois eikä sitä sotaa ihannoida, mikä on tietenkin ihan hieno juttu. Ohjaaja Michael Caton-Jones ohjaa usein tällaisia suuriksi tarkoitettuja mutta pieniksi jääneitä elokuvia (esim. Rob Roy, Tämän pojan elämä).
Memphis Belleä suosittelen ehkäpä enemmän laatudraamaa kaipaaville kuin sotapläjäysten ystäville. Hyvä leffa on ehdottomasti kyseessä, mutta ei mikään erikoinen pätkä.
