Jane (Katherinen Heigl) on nuori nainen, jonka elämäntehtävä näyttää olevana kaikista muista huolehtiminen. Töissä hän on täydellinen assistentti pomolleen (Edward Burns), ja vapaa-aikana hän auttaa ihmisiä menemään naimisiin. Jan on ollut morsiusneitona kokonaiset 27 kertaa ja hänellä on yksi kaappi täynnä toinen toistaan kammottavampia morsiusneidon pukuja. Jane saavuttaa murtumispisteensä kun hänen elämäniloinen villikkosiskonsa Tess (Malin Akerman) saapuu kaupunkiin ja vamppaa itselleen Janen pomon, johon Jane sattuu olemaan kuolettavasti rakastunut. Kuvioon sekaantuu vielä avioliittoon kyynisesti suhtautuva hääkirjoittaja Kevin (James Marsden), joka auttaa Janea muuttamaan “ikuinen morsiusneito” kohtalonsa.
27 Dresses -elokuvan on ohjannut vielä aika tuntematon ohjaaja lupaus Anne Fletcher, jonka meriittilistalle kuuluu muun muassa kohtalaista menestystä saavuttanut Step Up. Käsikirjoituksesta on vastannut sama henkilö kuin Paholainen pukeutuu Pradaan -leffassa. Minä henkilökohtaisesti en kyseisestä leffasta niin hirveästi vakuuttunut, joten siihen verrattuna 27 Dresses on huomattavasti parempi. Hahmoista on saatu aidon näköisiä ja tuntuisia ja muutenkin elokuvan tekemisessä on ollut yllättävän realistinen ote.
Pakko se on silti sanoa: 27 Dresses on hyvin tyypillinen lajityyppinsä edustaja. Samalla hetkellä kun hurmaava Kevin astuu ruutuun, katsoja tietää mitä tulee tapahtumaan. Ennalta -arvattavuus ei silti ole tarkoita sitä, etteikö leffa voisi olla viihdyttävä. Päinvastoin. Leffassa on paljon todella hauskojakin hetkiä ja myös yllättäviäkin käänteitä.
Greyn anatomia -sarjasta pinnalle ponnahtanut Katherine Haigl on alkanut osoittaa olevansa uusi Kate Hudson: valloittava romanttisen komedian kestokasvo. Kun Paksuna -leffassa Heiglin suoritus jäi aika lailla Seth Rogenin ja sivuhenkilöiden varjoon, tässä pätkässä Heigl saadaan enemmän valokeilaan ja suorituskin paranee mielestäni huomattavasti.
Ja James Marsden..aah. Eihän siitä oikein voi muuta sanoa. Mies on yksinkertaisesti Hurmaava! Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi haikailla Edward Burnsin perään kun Marsden on vieressä tarjolla. Heiglin ja Marsden pelaavat hyvin yhteen, mutta ei kaksikon välillä mistään räiskyvästä kemiasta voi puhua. Sen sijaan elokuva paras kohtaus on mielestäni Heiglin ja Marsdenin Bennie & the Jetts tulkinta. Ei hullumpaa jälkeä.
