Johnny Doyle (Mars Callahan) on pikkupojasta asti biljardia pelannut “huijari”, joka viihtyy päivästä toiseen tutussa biljardisalissa. Kieron managerinsa (Chazz Palmintieri) ansiosta nuori luonnonlahjakkuus ei ole haaveistaan huolimatta päässyt tutustumaan ammattilaissarjan iloihin. Sen sijaan hän tienaa pikkurahaa taidolla ja oveluudella. Ongelmia syntyy, kun Johnny viimein hankkiutuu eroon manageristaan ja Michael Rosenbaumin (Smalville) näyttelemä pikkuveli sotkeutuu biljardihuijauksien maailmaan. Johnnyn on pantava taitonsa koetukselle auttaakseen pikkuveljensä pinteestä ja näyttääkseen itselleen sekä hyeenoille ja sakaaleille, kuka on leijona.
Elokuvan päätähti Mars Callahan on pelannut biljardia 12-vuotiaasta asti ja se näkyy elokuvassa, sillä lyönnit eivät ole stuntteja. Ammattilainen Callahan ei kuitenkaan ole ja hän onkin viime vuosina keskittynyt jo enemmän elokuvien tekoon. Lajin harrastaja voi kuitenkin huomata, että Callahanilla on varmakätinen ja omintakeinen pelityyli, eikä hän omien sanojensa mukaan ole omaksunut tekniikkaansa toisilta. Hän myöntää kuitenkin ihailleensa suuresti Robert LeBlancia, joka oli Callahanin nuoruudessa kovan tason propelaaja Hollywood Athletics Clubilla. Useissa kansikuva- ja nettikrediiteissä Callahan on merkitty elokuvan näyttelijäkaartissa sivuosille tai sivuutettu kokonaan. Ei hän kovin tunnettu elokuvien saralla toki ole, mutta korostetummat Palmintieri ja elokuvassa sivuosaa esittävä Cristopher Walken ovat kylläkin vain päätähteä tukevissa rooleissa.
Kyseessä ei tällä erää ole snooker, jota voi ajoittain seurata Eurosportilta, kuten tätä kirjoitettaessa China Openia. Biljardihait -elokuvassa pelataan poolia, joka jaetaan kasipalloon ja ysipalloon. Elokuva keskittyy erityisesti ysipalloon, joka dynaamisuutensa tähden onkin oiva valinta elokuvaan. Ysipallossa on aloituksessa salmiakin muotoon rakennettu pakka, jossa ovat pallot ykkösestä ysiin. Jokaisen on omalla lyöntivuorollaan saatava osuma pienimpään pöydällä olevaan palloon, muutoin saa pussittaa mitä palloja tahansa ja ensimmäisenä ysipallon upottava voittaa framen. Tästä syystä kannattaa toisen pelaajan hakea piilotuksia tai yrittää ysipalloa pienemmän pallon kyydillä. Kun säännöt ovat jokseenkin selvät voi elokuvan pelinkulusta ymmärtää jotakin. Rounders elokuvan tapaan ei Biljardihaitkaan juuri sääntöjä selittele vaan se on pikemminkin hiukan romantisoitu kuvaus lajin maailmasta. Toisaalta haastattelussa Callahan kertoi toivoneensa elokuvan houkuttelevan uusia harrastajia poolin pariin.
Yhden lajin ympärille keskittyvillä elokuvilla on tapana onnistua. Syitä voivat olla tekijöiden rakkaus aiheeseen sekä lajin tai aiheen vankka fanikunta. Biljardihait ei ehkä ollut lippuluukulla jättimenestys, mutta lajista jotain ymmärtävät ovat todenneet sen olevan elokuvana jopa parempi kuin biljardin sanansaattajina tunnetut The Hustler sekä The Colour of Money. Jälkimmäisen nähtyäni on pakko todeta tämän väitteen pitävän paikkansa. Sivuosien esittäjät tekevät vahvat roolisuoritukset, joista pisimmän korren vie Christopher Walkenin esittämä näätämäinen Mike-setä. Elokuvan leikkaus ansaitsee erityiskiitokset, joskin jossain vaiheessa saattaa satunnaiskatsoja tipahtaa seuraamaan vain toinen toistaan hienompia pussituksia. Käsikirjoitus, ohjaus ja pääosa tekee Biljardihait -pätkästä Mars Callahanin oman elokuvan. Se on raikas, hyvin kirjoitettu, hyvien näyttelijöiden tähdittämä ja teknisesti onnistunut. Se on ennen kaikkea lajin ystävien elokuva, mutta sillä on hyvät edellytykset muuhunkin.
