Maitomies Tevje elelee vaimonsa ja viiden tyttärensä kanssa Anatevkan kylässä Venäjällä. Anatevka on perinteikäs juutalaisyhteisö. Eletään vallankumousta edeltävää aikaa ja uudet tuulet puhaltavat niin kovaa, että Tevjeä oikein harmittaa. Hän on järjestellyt tyttärilleen hyvät naimakaupat, mutta näyttää siltä,että järjestetyt naimakaupat ovat uudelle sukupolvelle ehdottomasti out. Tevje repii peliverkkareitaan ja joutuu haikein mielin toteamaan, että maailma muuttuu.
Perinteet ovat tärkeitä Anatevkan vanhassa juutalaiskylässä. Tevjekin laulaa komeasti niiden merkityksestä. Näitä vanhoja perinteitä tuodaan onnistuneesti esille tässä elokuvassa. Näemme mm. kuinka vanhaa kunnon naimakauppaa tehdään. Matchmaker liihottaa sopivan (lue rikkaan) vävykokelaan luo ja alkaa käydä ankaraa kauppaa tyttäristä. Samalla Tevje haaveilee töidensä ohessa suurista naimarahoista ja rallattee: “rikas mies jos oisin, tsaigul diigum diigum dam…jne.”. Elokuvassa saadaan nähdä myös perinteikkäät juutalaishäät. Häiden yhteydessä kuullaan ikimuistoinen “Nousee päivä, laskee päivä” -silmäkulmankostuttaja. Musiikkia ja perinteitä on siis paljon luvassa.
Elokuva on roolitettu varsin nimettömillä näyttelijöillä. Topol vie suurimman huomion iloisena ja kovaäänisenä maitomiehenä. Hän sai Oscar-ehdokkuuden suorituksestaan. Toinen Oscar-ehdokkuuden saanut näyttelijä Leonard Frey ei nouse ikimuistettavaksi hahmoksi Motel-nimisenä räätälinä. Norma Crane tasapainottaa sopivasti riehakasta Topolia hänen vaimonaan. Tyttäristä parhaiten jää mieleen vanhin. Yksittäisiin näyttelijöihin ei kuitenkaan kannata kiinnittää liikaa huomiota. Mielenkiintoisempaa on seurata yleiskuvaa koko kyläyhteisöstä. Sen eteen on nimittäin satsattu paljon aikaa ja rahaa. Yksityiskohdat ovat kunnossa. Anatevkan kylä on lavastettu jonnekin päin entistä Jugoslaviaa. Kuvauksissa on myös käytetty paljon paikallista väestöä hyväksi. Todentuntuisuus on käsinkosketeltavaa.
Viulunsoittaja katolla kuuluu samaan musikaalibuumiin, joka alkoi 60-luvun alussa. Niistä muista en ole erityisesti pitänyt, mutta tässä on jotain erityistä viehätysvoimaa. Ehkä juuri tämä onnistuu parhaiten yhdistämään laulun ja tapahtumat toisiinsa. Ei synny teennäisiä kohtauksia, joissa näyttelijät yht’äkkiä, kuin yöstä, alkavat hoilata naama punaisena. Myös suurin osa elokuvan lauluista on huomattavasti ikimuistoisempia ja sanomallisempia kuin toisissa musikaaleissa.
Huhu kertoo, että Norman Jewison pyydettiin ohjaajaksi, koska hänen luultiin olevan juutalainen. No nimi johti ilmeisesti harhaan, koska hän ei ollut. Jokatapauksessa valinta oli oivallinen, koska hän oli yksi aikansa luomisvoimaisimmista ohjaajista. Ilman Jewisonia tämä olisi varmasti mennyt näytelmällisempään suuntaan, jolloin koko tunnelma olisi repsahtanut. Luulen myös, että roolitus olisi mennyt ilman häntä pahasti metsään.
Jos Sound Of Music, My Fair Lady tai Maija Poppanen ei kolahtanut ja olet kurkkuasi myöten täynnä tämän ajan musikaaleja, niin älä menetä toivoasi. Anna mahdollisuus Viulunsoittajalle! Vaikka se on samassa hengessä valmistettu massiivimusikaali, niin sen olemus on särmikkäämpi. Voisin jopa sanoa, että valmistuessaan se oli ensimmäinen kunnon musikaali, jota voi kutsua oikeaksi elokuvaksi, eikä valkokankaalle siirretyksi musiikkinäytelmäksi.
Sama tarina on filmattu aikaisemmin vuonna 1939 nimellä Tevya. Musiikkinäytelmäksi muutettuna nimi vaihtui muotoon Viulunsoittaja katolla, joka kuulostaa kieltämättä hyvältä. Viulunsoittaja katolla on myös upea visuaalinen näky, joka piirtyy katsojan mieleen pitkäksi aikaa.
nimimerkki: mauge
