Ensimmäinen Maailmansota. Surkein, tappavin, säälimättömin ja rikkovin sota koskaan. Ehkä sen seuraaja oli isompi, mutta mikään muu sota ei yhtä armotta murtanut sen kokenutta sukupolvea. Paul Baumer (Lew Ayres) on yksi monista vapaaehtoisena värväytyneistä saksalaisista. Vanha opettaja Kantorek (Arnold Lucy) innostaa oppilaitaan liittymään. Ensimmäinen isku päin naamaa on koulutuksessa simputtava postinkantaja Himmelstoss (John Wray) ja toinen isku Kat (Louis Wolheim) joka kertoo paikan päälle kuinka jäädään eloon. Se on mielettömän vaikeaa konekiväärien, myrkkykaasun, tautien ja kurjuuden niittäessä ihmissatoa kuin metamfetamiinia ahminut leikkuupuimuri.
Lewis Milestonen ohjaama ja Maxwell Andersonin sovittama elokuva Erich Maria Remarquen klasikkoromaanista on sotaelokuvan klassikko. Se on elokuva mille jokainen myöhempi sotaelokuva on velkaa. Ennen kaikkea sisällön, mutta myös spektaakkelin ja suorastaan naturalistisen tyylin vuoksi. Se sijoittuu tykistötulen raiskaamaan mutavelliin mikä jymisee katkeamatta ja ajaa sinne joutuneet pojat hulluuteen. Sen henkilöhahmot ovat ohuita ja vaikka heidän tuskaansa seurataan aitiopaikalta he jäävät katsojille vieraiksi. Arthur Edeson ja Karl Freund kuvaavat miljöön rauhallisella kuvastolla ja kerronta ei ole säästynyt ajan hampaalta se toimii yhä. Ajoittain jopa loistavasti ja äänimaailma on täydellisen diegeettinen.
Lew Ayres antaa kasvot Ensimmäisen Maailmansodan tuhoamalla sukupolvelle. Hän on pelkkä koulun penkiltä innolla sotaretkelle lähtenyt poika ja hänen sielunsa murtuu palasiksi jatkuvien taistelujen voimasta. Vasta lomalla hänen täydellinen vieraantumisensa ihmiselämän todellisuudesta huokuu esille. Louis Wolheim on kekseliäs ja elinvoimainen Kat jonka selviytymiskyky on ilmiömäinen. John Wray on se simputtava kouluttajakersantti jonka rähisevistä maneereista kersantti Hartman saa alkunsa ja lisäksi Milestone osoittaa että toisissa oloissa Himmelstoss on mukava persoona.
Elokuva Ensimmäisen Maailmansodan juoksuhautojen helvetistä kuvaa sielujen murtumista ja elokuvana se on voimakas. Se on vanha, harmaapartainen, inhoaa joka sekuntia ja sen parkkinahka on kurttuinen, mutta [I]Länsirintamalta ei mitään uutta[/I] on yhä mittakeppi mihin [U]kaikkia[/U] myöhempiä sotaelokuva verrataan. Jotkut ylittävät sen teknisenä ja/tai dramaattisena suorituksena, mutta Milestone jättää riman korkealle ja vielä käyttää uutta välinettä (äänielokuva) taidokkaasti.
